Minja, Miisa

Urheilu

Skorpioni-Mika iskee vielä!

Julkaistu:

Ratamoottoripyöräilyn 125-kuutioisten MM-sarjassa toisena oleva Mika Kallio on pakkoraossa. Hänen ei auta muuta kuin voittaa sunnuntaina. Tosin sekään ei riitä maailmanmestaruuteen, jos Sveitsin Thomas Lüthi ajaa 14 parhaan joukkoon.

Kallio toivoo iskevänsä sunnuntaina kuin kypäräänsä maalattu skorpioni.

Maalauksen idea kumpusi Kallion horoskoopista. KTM-kuski on välillä luonteeltaan yhtä äkkipikainen kuin pelätty otus.

- Välillä lentävät tavaratkin, kun suutun, mutta lepyn yleensä myös pian.

Kypärän värityksen on suunnitellut japanilainen valmistaja Shoei, mutta KTM:llä oli tietysti myös sanansa sanottavana.

- Jokaisella kuskilla on kypärässä jotain omia juttuja. Mulla se on tämä skorpioni, Kallio selvittää.

Huippukuskien kypärät eivät ole mitään halpoja tavaroita, sillä pelkkä yksivärinen runko maksaa sellaiset 700-800 euroa. Kallion kypärä on käsimaalattu, joten sen arvo on reilusti yli tuhat euroa.

Ja kypäriä ei ole vain yksi vaan useita. Suomalaisenkin versioita on valmistettu viisitoista kappaletta täksi kaudeksi. Niitä täytyy olla aina varalla, koska mahdollisten kaatumisten jälkeen tarvitaan uusi.

Toivottavasti Kallion kypärä säilyy sunnuntaina ehjänä toisin kuin kaksi viikkoa sitten Turkin Istanbulissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruhtinatar Charlene käänsi päitä poikkeuksellisen seksikkäässä asussa – mekon kurkistusaukot paljastivat timmit vatsalihakset

  2. 2

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  3. 3

    Suomalaispyöräilijä loukkaantui vakavasti autokolarissa – karmea tilanne MM-kisoissa tallentui videolle

  4. 4

    Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

  5. 5

    Taas maanjäristys Pohjois-Koreassa – onko kyseessä uusi ydinkoe?

  6. 6

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  7. 7

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  8. 8

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  9. 9

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  10. 10

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  11. Näytä lisää

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  6. 6

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  7. 7

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  8. 8

    Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

  9. 9

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  10. 10

    Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruhtinatar Charlene käänsi päitä poikkeuksellisen seksikkäässä asussa – mekon kurkistusaukot paljastivat timmit vatsalihakset

  2. 2

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  3. 3

    Suomalaispyöräilijä loukkaantui vakavasti autokolarissa – karmea tilanne MM-kisoissa tallentui videolle

  4. 4

    Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

  5. 5

    Taas maanjäristys Pohjois-Koreassa – onko kyseessä uusi ydinkoe?

  6. Näytä lisää