Kuisma

Urheilu

Tourin kohtalokas etappi päättyi venäläisvoittoon

Julkaistu:

Venäjän Sergei Ivanov nappasi 14. etapin voiton pyöräilyn Ranskan ympäriajossa.

Venäläinen riuhtaisi irti 12 pyöräilijän joukosta 11 kilometriä ennen maalia. Ryhmä oli irtaantunut pääjoukosta paria kilometriä aikaisemmin. Toiseksi polki aikaisemmin irtiottoa yrittänyt, mutta kiinniajettu Irlannin Nicolas Roche, joka jäi 16 sekuntia voittajasta.

Kolmanneksi nopeinta vauhti piti Uuden-Seelannin Hayden Roulston.

- Odotin oikeaa paikkaa irtiottoon. Pääsin yllättämään muut pyöräilijät, kun he eivät huomanneet minua, ja päätin antaa kaikkeni, uransa toisen etappivoiton polkenut Ivanov ynnäsi. Edellisen kerran Ivanov oli nopein Ranskassa vuonna 2001.

- Olen odottanut tätä voittoa niin pitkään. Tämä oli mahtava päivä, venäläinen herkisteli 199 kilometriä pitkän etapin jälkeen, jossa poljettiin Colmarista Besanconiin.

Etappivoitto oli ensimmäinen Ivanovin edustamalle venäläiselle Katusha-tallille.

Kisan johtajan keltainen paita pysyy edelleen Italian Rinaldo Nocentinin yllä, mutta vain viiden sekunnin turvin ennen toiseksi noussutta Yhdysvaltain George Hincapieta. Espanjan ja Astana-tallin Alberto Contador (-0.06) putosi kolmanneksi.

Ympäriajon kärki on erittäin tasainen ennen Alpeille siirtymistä, sillä neljäntenä oleva Astana-tallin Lance Armstrong on jäänyt johtajasta vain kahdeksan sekuntia.

- Olen kiitollinen joukkuetovereilleni, jotka tekivät hienoa työtä, keltaista paitaa kahdeksatta päivää päällänsä pitävä Nocentini kiitteli.

Suomen Jussi Veikkanen oli etapin 141. jääden voittajasta reilut viisi ja puoli minuuttia. Kokonaistilanteessa Veikkanen on sijalla 109, yli tunnin (1.05,58) kärkeä jäljessä.

Lauantain etappi sai ikävän käänteen lähellä Wittelsheimin kaupunkia, kun moottoripyöräpoliisi ajoi naiskatsojan päälle. 61-vuotias nainen menehtyi, ja kolme muuta katsojaa loukkaantui pyörän luisuttua heidän päälleen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

  2. 2

    Sammuminen Sotsin olympialaisissa nousi taas esiin – kansanedustaja piikitteli Arhinmäkeä budjettikeskustelussa

  3. 3

    Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

  4. 4

    Länsimetron koeajoissa löytyi vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan

  5. 5

    Poliisilla operaatio Pyhäsalmella – ”Ei aiheuta vaaraa ulkopuolisille”

  6. 6

    Nobel-palkittu Bengt Holmström näkee tummia pilviä Suomen yllä – listasi Ruotsin vahvuudet Suomeen verrattuna

  7. 7

    Nuorta helsinkiläismiestä epäillään 15 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä – nuorin uhreista 11-vuotias

  8. 8

    Kaapista tulo romutti naiskeihäänheittäjän välit omaan perheeseen – paljasti veljen pahoinpidelleen toistuvasti

  9. 9

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  10. 10

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  2. 2

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  3. 3

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  4. 4

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  5. 5

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  6. 6

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  7. 7

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  8. 8

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  9. 9

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  10. 10

    Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  5. 5

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  6. 6

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  7. 7

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

  2. 2

    Sammuminen Sotsin olympialaisissa nousi taas esiin – kansanedustaja piikitteli Arhinmäkeä budjettikeskustelussa

  3. 3

    Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

  4. 4

    Länsimetron koeajoissa löytyi vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan

  5. 5

    Poliisilla operaatio Pyhäsalmella – ”Ei aiheuta vaaraa ulkopuolisille”

  6. Näytä lisää