Atso

Urheilu

Mika Ahola päristeli MM-tittelin puolustamiselle vahvan alun

Julkaistu:

Mika Ahola aloitti maailmanmestaruutensa puolustamisen ajamalla enduro 1 -luokan voittoon, kun enduromoottoripyöräilyn MM-kausi alkoi Portugalin Penafielissa.

Yleiskilpailussa Ahola ehti toiseksi kahdeksan sekuntia KTM:llä 2-luokkaa hallinneen ranskalaisen Johnny Aubertin jälkeen.

Palkintokorokkeelle suomalaisista kaasutti myös Samuli Aro, joka oli enduro 3 -luokassa toinen.

- Kuumaa, pölyistä ja hikistä, mutta eihän tämä kausi olisi voinut paremmin alkaa, iloitsi Ahola.

Ensimmäisenä kuljettajana reitille lähtenyt Ahola kärsi vielä avauskierroksella hieman kastelluista erikoiskokeista, mutta myöhemmin eroa alkoi syntyä tasaiseen tahtiin.

- Tärkeintä oli, että en kaatunut alussa. Varsinkin ensimmäisellä endurotestillä oli vielä liukasta, mutta nopeastihan tuo alusta alkoi jälleen pölytä, kertoi Ahola.

Pienemmässä luokassa KTM:n tehdaskuljettajana ajava Eero Remes aloitti päivän vahvasti, mutta hän putosi lopulta sijalle 11 yli kolme minuuttia Aholan takana.

Kakkos- ja kolmosluokka olivat KTM-kuljettajien juhlaa. Johnny Aubert kukisti 2-luokassa italialaisen Alessandro Belomettin 1.24 minuutilla.

Juha Salminen oli viides runsaat kaksi minuuttia Aubertille jääneenä.

- Päivään mahtui vastoinkäymisiä siellä ja täällä. Nilkkani nivelside on kivulias. Se kaipaa lääkitystä ja teippausta. Kolhin nilkkaani viime viikonvaihteena Espanjan mestaruussarjan osakilpailussa, Salminen kertoi.

Suurimmassa luokassa espanjalainen Ivan Cervantes pysti lyömään hallitsevan mestarin Aron runsaalla 28 sekunnilla. BMW:n Marko Tarkkala oli kahdeksas 1.47 minuuttia kärjestä.

- Ihan hyvä alku. Parempaan en olisi tänään pystynyt, sillä Cervantes meni jo heti aamusta siksi kovaa, Aro selvitti.

- En uskaltanut laskea menemään crossitestillä riittävän kovaa. Sumu oli paikoittain niin sankkaa, ettei mutkia näkynyt kunnolla. Alkaakohan ikä jo painaa, Aro naureskeli.

  • enduro
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  2. 2

    93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

  3. 3

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  4. 4

    Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

  5. 5

    Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

  6. 6

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  7. 7

    Vauva.fi:ssä pohditaan: Miksi sisarusten perheiden pitää ängetä samaan aikaan mökille?

  8. 8

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  9. 9

    Veikkaus: Espoolainen ravimies voitti peliautomaatista liki 145 000 euroa – oli niin kiireinen, ettei ehtinyt heti lunastaa voittoaan

  10. 10

    Ilmakiväärillä sydämeen miestä ampuneelle lähes 10 vuotta vankeutta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  4. 4

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  5. 5

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  7. 7

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  8. 8

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  9. 9

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  10. 10

    Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  2. 2

    93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

  3. 3

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  4. 4

    Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

  5. 5

    Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

  6. Näytä lisää