Marko, Markus, Markku

Urheilu

Valikko

MM-joukkueen leiripaikassa iloittiin Kruger-uutisesta

Yleisurheilun MM-joukkueen leiripaikassa Marugamessa tieto Frantz Krugerin kilpailuoikeudesta Suomen väreissä Osakan kisoissa otettiin tyytyväisenä vastaan.

- Tämä on ollut iso ja jännittävä kysymys koko joukkueelle. Kun tieto IAAF:n päätöksestä levisi, joukkueen keskuudessa syntyi valtava yhteinen vire, kun Krugeria onniteltiin, Suomen joukkueen teknisenä johtajana toimiva Jarmo Mäkelä sanoi.

Sympaattisen kiekonheittäjä pääsy Suomen MM-joukkueeseen keräsi kiitosta myös muilta Marugamessa harjoittelevilta urheilijoilta.

- Ruotsin, Norjan ja Tanskan urheilijat taputtivat päätökselle. Se loi kaikkiaan todella hyvän tunnelman tänne, Mäkelä totesi.

Joukkueen johdon lisäksi erityisen tyytyväinen oli kuulantyöntöjä Robert Häggblom, joka on harjoitellut Krugerin kanssa pitkään.

- Olen iloinen kaverin puolesta, kun koko talvi on treenattu yhdessä ja molemmilla on ollut sama tavoite, Häggblom totesi.

Kuuden tunnin hellepätsi

Häggblom on harjoitellut Marugamessa viikon. Harjoittelun ohessa hän on kuntouttanut Lappeenrannan Kalevan kisoissa nyrjähtänyttä nilkkaansa ja totuttanut kehoaan kosteaan hellesäähän, jossa lauantaina pitäisi työntää karsinta ja loppukilpailu.

- Mielummin Dohan 42 asteen helle kuin 35 astetta täällä. Pikku hiljaa tosin on ruvennut tuntumaan paremmalta, Häggblom vertasi Japanin oloja Qatarin kuivaan ja kuumaan ilmastoon, jossa hän kilpaili keväällä.

- Olen käynyt päivittäin ulkona kaksi kertaa kolmen tunnin ajan, että tottuisin helteeseen. Ilmastoidussa hotellissa oleskelu on sama kuin olisi kotona.

Nilkkavaivan takia Häggblom ei ole leirillä voinut hyppiä eikä juosta, mutta muuten kunnon viimeistely on edennyt ennalta mietittyjä polkuja.

- Punttitreeniä olen tehnyt ja kaksi työntöharjoitusta. Teen vielä tiistaina yhden työntöharjoituksen. Jos se menee hyvin, voi olla, että se on viimeinen ennen kisaa. Eka viikko ei ole mennyt ihan niin hyvin kuin ajattelin, mutta toivottavasti toinen menee sitä paremmin, Häggblom sanoo.

Niin Häggblom kuin harjoituskumppani Kruger ovat viihtyneet hyvin Marugamessa.

- Treenipaikat ovat hyvät, samoin ruoka, kuljetukset pelaavat ja hotelli on hyvä, molemmat kiittelevät Marugamen leiripaikkaa, josta kaksikko siirtyy jo torstaiksi Osakaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  2. 2

    Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

  3. 3

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

  4. 4

    Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

  5. 5

    Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

  6. 6

    Veikkausliigaa pelanneelle jalkapalloilijalle ehdotonta vankeutta kahdesta raiskauksesta

  7. 7

    Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

  8. 8

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  9. 9

    Asiakirjat julkisiksi: tästä Kaisa Liskin sovitussa kunnianloukkaus­syytteessä oli kyse

  10. 10

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  3. 3

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  4. 4

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  5. 5

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  6. 6

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  7. 7

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  8. 8

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  9. 9

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  10. 10

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  8. 8

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  9. 9

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  10. 10

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  2. 2

    Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

  3. 3

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

  4. 4

    Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

  5. 5

    Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

  6. Näytä lisää