Miia, Mira, Mirva

Urheilu

Valikko

Melojat hakevat EM-kisavirettä

Ratamelojat ovat paraikaa Hazewinkelissä Belgiassa EM-leirillä. Melojat ovat valmistautumassa 15.-18. toukokuuta Milanossa järjestettäviin EM-kilpailuihin.

Harjoittelu Belgiassa on sujunut lähes suunnitelmien mukaan. Laura Inha on loukannut hieman olkapäätään, mutta osallistuu kilpailuihin.

Päävalmentaja Martin Hunterin mukaan valmistautuminen on onnistunut kohtuullisen hyvin, vaikka monet urheilijoista ovat olleet sairaina pidempiä jaksoja.- Se on tehnyt miehistöharjoittelusta haastavaa. Nyt Lauran olkapäävaivaa lukuun ottamatta kaikki ovat terveitä, ja harjoittelu on viime päivinä sujunut paremmin ja paremmin, Hunter sanoo.

Milanossa melojien päätavoite on hankkia olympiapaikka naisten kaksikossa 500 metrillä. Viime vuonna MM-kisoissa paikan saavuttaminen oli jo lähellä. Tuolloin Laura Inha ja Jenni Mikkonen meloivat 9:nneksi.

EM-kilpailuissa on viimeinen mahdollisuus tavoitella paikkoja Pekingiin. Suomella on paikat naisten kajakkiyksikössä (naisilla ainoa olympiamatka 500 metriä) ja miesten kajakkikaksikossa 1 000 metrillä.

  • melonta
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi valmistautuu tyhjentämään Helsingin Kaivopuistoa – jatkuvia rähinöitä

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

  6. 6

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  7. 7

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  8. 8

    Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

  9. 9

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  10. 10

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  7. 7

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  8. 8

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  9. 9

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  10. 10

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi valmistautuu tyhjentämään Helsingin Kaivopuistoa – jatkuvia rähinöitä

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

  6. Näytä lisää