Perttu

Urheilu

Ville Lång voitti Kroatian avoimet

Julkaistu:

Ville Lång voitti sulkapallon Kroatian avoimen mestaruusturnauksen sunnuntaina Zagrebissa. Finaalissa suomalainen kukisti ranskalaisen Erwin Kehlhoffnerin 21-17, 21-6.

- Turnausvoitto tuli tärkeään paikkaan, joten fiilis on luonnollisesti tosi hyvä. Kaveri hyytyi toisessa erässä totaalisesti ja korjasin voiton kotiin yllättävän helposti.

- Fysiikka kesti hyvin koko turnauksen ajan ja puolustusvoittoinen taktiikka toi tulosta. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla Portugalissa, Lång sanoi.

Hän on aiemmin voittanut Ranskassa Toulousen avoimen turnauksen ja Skotlannin avoimen mestaruuskilpailun.

Olympiahaaveet elävät taas

Turnausvoitto toi Långille kosolti rankingpisteitä olympialaisia varten. Olympiakisojen karsinta-aika päättyy huhtikuun lopussa.

Lång, 23, menettää vuosi sitten Sveitsin avoimesta turnauksesta saamansa 2 220 pistettä, sillä hän ei osallistu tuohon turnaukseen tänä vuonna. Kroatian avoimista hän kuitenkin kuittaa 2 500 pistettä, mikä korvaa menetyksen.

Pääsy olympia-Pekingiin on hieman lähempänä kuin ennen Kroatian avoimia.

- Ville pelasti sunnuntain voitollaan sen, mitä on viime aikoina hieman menettänyt. Sulkapalloliiton toiminnanjohtaja Mika Heinonen ruoti.

Pekingin-karsinnat alkoivat viime vuoden toukokuussa. Pelaajalta huomioidaan vertailussa hänen kymmenen parasta kansainvälistä turnaustaan. Olympiapaikkoja miesten kaksinpeliin on maakohtaisten kiintiöiden jälkeen 38.

- Ville on epävirallisessa olympiarankingissamme sijalla 42, joten hänen pitäisi jonkin verran kasvattaa pistemääräänsä, valmennuspäällikkö Heinonen sanoi.

Sijoitus laskenut maailmanlistalla

Lång on tuoreimmalla maailmanlistalla 88:ntena. Parhaimmillaan hän ollut rankingin 30:s.Lång tavoittelee Portugalin-turnauksen jälkeen olympiapisteitä Romaniassa, Puolassa, Helsingin Finnish Internationalissa, EM-kisoissa Tanskassa ja Hollannissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  4. 4

    Norjassa pohditaan, onko Johaugin tuomio ”kateellisten ruotsalaisten ja suomalaisten” syytä – Jauhojärveltä viiltävä vastaus

  5. 5

    Tällä punttisalilla Turun terroristiepäilty harjoitteli: ”Ei erottunut mitenkään joukosta”

  6. 6

    Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

  7. 7

    Kommentti: Lukion ensimmäisen viikon kulut 860 euroa – onko koulutus enää kaikille mahdollista?

  8. 8

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  9. 9

    Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

  10. 10

    Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  2. 2

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  3. 3

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  4. 4

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  5. 5

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  6. 6

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  7. 7

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  8. 8

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  9. 9

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  10. 10

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  4. 4

    Norjassa pohditaan, onko Johaugin tuomio ”kateellisten ruotsalaisten ja suomalaisten” syytä – Jauhojärveltä viiltävä vastaus

  5. 5

    Tällä punttisalilla Turun terroristiepäilty harjoitteli: ”Ei erottunut mitenkään joukosta”

  6. Näytä lisää