Akseli

Urheilu

Valikko

Turpiin tuli - taas

Suomi lähti historialliseen moottoriurheilumaaotteluun suurin luuloin, mutta Ruotsi otti ne nopeasti pois. Sora oli ehtinyt pöllytä Solvallan raviradalla vain semifinaaleihin asti, kun sinikeltaisen tiimin voitto oli jo selvä. Toni Gardemeister selvitti itsensä parhaana suomalaisena semifinaaliin asti.

Ruotsalaiset olivat harjoitelleet kisaa varten ahkerasti, sillä he uskoivat lähtevänsä kisaan altavastaajina. Suomalaisten tappio oli kuitenkin murskaava pistein 28-68.

Gardemeister ja Jussi Välimäki hörppivät palkintojenjaon aikana pettyneinä Coca-Colaa varikon tuntumassa.

- Täältä on päästävä nopeasti pois. Ensin syömään ja sitten nestemäisen pariin, Välimäki sanoi.

Ralliautot kiisivät 2,4 kilometrin mittaista kiemuraista rataa parhaimmillaan 160 kilometrin tuntivauhdilla. Kierrokseen kului aikaa noin puolitoista minuuttia. Nopeimmin radan kiersi koko kisan voittanut Patrik Flodin.

Gardemeister ja Välimäki pitivät maaottelua tappiosta huolimatta loistavana ideana. Pari asiaa vaatii kuitenkin korjaamista ennen ensi vuoden kohtaamista Helsingissä.

- Autojen pitäisi olla tasavertaisia. Niissä oli nyt suuria eroja. En missään nimessä halua kuitenkaan pistää tappiota sen piikkiin, Välimäki sanoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

  3. 3

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  4. 4

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  5. 5

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  6. 6

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  7. 7

    Raimo Summaselle rapsahti pitkä toimitsijakielto ja sakot

  8. 8

    Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

  9. 9

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  10. 10

    MTV: Salattujen elämien Lari jättää sarjan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  4. 4

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  5. 5

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  6. 6

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  7. 7

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  8. 8

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  9. 9

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  10. 10

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  10. 10

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

  3. 3

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  4. 4

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  5. 5

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  6. Näytä lisää