Leevi

Urheilu

Stadi on nyt HIFK:n

Julkaistu:

Jääkiekkoseura Helsingin IFK:n pelaajat voivat paukutella henkseleitään ainakin hetken aikaa Helsingissä.

Punanutut kaatoivat runkosarjan viimeisessä paikallisottelussa Jokerit kotonaan niukasti 1-0. Näin HIFK vei kauden kahdeksasta paikalliskohtaamisesta nimiinsä viisi.

Viime kaudella asetelmat olivat käänteiset, mutta nyt kotijoukkueen siivitti riemunjuhliin Kim Hirschovits, joka paukutti kahden miehen ylivoimalla ottelun ainoan maalin.

- Nyt on Stadin kannu himassa! Enää pitää hoitaa se toinen pysti, Hirschovits riemuitsi ottelun jälkeen.

Osuma oli erityisen maukas pelaajalle, joka ei ole pelannut missään muussa seurassa kuin HIFK:ssa.

- Tämä on ihan oma sarjansa, kun pelataan Jokereita vastaan. Näissä matseissa pelataan isoista asioista.

Helsinkiläisten kakkosketjua normaalisti johtava Hirschovits pelasi tällä kertaa pakkina, koska HIFK:n takalinjat kärsivät loukkaantumisista ja pelikielloista. Runkopakeista olivat poissa Jere Karalahti, Teemu Laakso, Robert Schnabel.

Täysin uusi pelipaikka ei Hirschovitsille ollut, sillä joukkueensa neljänneksi paras pistemies on tuurannut puolustusta jo muutaman kerran tällä kaudella.

- Aluksi ei oikein syötöt löytäneet kohdilleen, mutta kolmannessa erässä peli aukesi, Hirschovits kertoi.

Jos ei kulkenut Hirschovitsilla kahdessa ensimmäisessä erässä, niin ei ollut helppoa muillakaan.

Reilun kahden viikon tauko tosipeleistä tuntui kipsanneen molemmat joukkueet, vaikka tauolla oli kerrankin aikaa hioa kuvioita koko joukkueen voimalla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  2. 2

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  3. 3

    Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

  4. 4

    4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

  5. 5

    IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

  6. 6

    Jari-Matti Latvalalle taas raju pettymys

  7. 7

    Perheensä kanssa Barcelonassa lomaillut Bruno, 35, kuoli terrori-iskussa – ”Pikku-Aria ei tule koskaan tuntemaan isäänsä”

  8. 8

    HS: Asiantuntijoilta musertava arvio 1970–80-lukujen rivitaloista Suomessa – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

  9. 9

    Joku viritti liukumäkeen köyden – isän ripeä toiminta pelasti 3-vuotiaan

  10. 10

    Australialaisen Julian, 26, vaarallinen Euroopan-reissu: Selvisi jo kolmannesta terrori-iskusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

  2. 2

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  3. 3

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  4. 4

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  5. 5

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

  6. 6

    Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

  7. 7

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  8. 8

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  9. 9

    Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

  10. 10

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

  3. 3

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  4. 4

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  5. 5

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  6. 6

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  10. 10

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  2. 2

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  3. 3

    Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

  4. 4

    4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

  5. 5

    IS SEURAA: Poliisi pidätti neljännen henkilön, 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan – 14 uhrista neljä tunnistettu

  6. Näytä lisää