Marko, Markus, Markku

Urheilu

Valikko

Thaimaalaisen Thaksinin kauppa Man C:stä etenee

Thaimaan entinen pääministeri Thaksin Sinawatra toivoo saavansa kaupat Englannin valioliigassa pelaavasta Manchester Citystä valmiiksi kesäkuun alkupäivinä.

19. syyskuuta viime vuonna armeijan vallankaappauksella vallasta syösty Thaksin on thaimaalaistietojen mukaan sijoittamassa noin 100 miljoonaa puntaa eli noin 148 miljoonaa euroa seuraostoon.

Thaksinilta vastustajat syyttävät entistä pääministeriä korruptiosta viisivuotisen valtakauden aikana. Thaksin on huomattavan rikas ja viime vuonna hän myi perheensä omistaman Ship Corp-yhtiön singaporelaiselle yhtiölle. Kauppasumma, josta ei maksettu veroja, oli 1,6 miljardia euroa.

Loistohotellissa Lontoossa nykyisin asuvan Thaksinin asianajaja Noppadon Pattama sanoo, että kaupanteko Man C:stä on edennyt hyvin. Vielä ei tiedetä kuinka suuren osuuden entinen pääministeri ostaa seurasta.

Sinawatra yritti kolme vuotta sitten ostaa Liverpoolin, mutta se kauppa ei onnistunut.Tokiolainen Takushokun yliopiston nimeää Thaksin Sinawatra vierailevaksi professorikseen 7. kesäkuuta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  2. 2

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  3. 3

    Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

  4. 4

    Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär täytti 18 vuotta – julkaisi hemaisevan kuvan: ”Oikeesti oon aina pikku-Olivia”

  5. 5

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  6. 6

    Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

  7. 7

    Tapparalle kolmas peräkkäinen voitto – mestaruus katkolla torstaina Kuopiossa

  8. 8

    Jenni Haukio tyylikkäänä sammaleenvihreässä iltapuvussa – upeaa pukuloistoa juhlapäivällisellä

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Erkki Tuomioja juhlarahakohusta: ”Totaalista historiantajun puutetta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  4. 4

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  5. 5

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  6. 6

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  7. 7

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  8. 8

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  9. 9

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  10. 10

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  2. 2

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  3. 3

    Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

  4. 4

    Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär täytti 18 vuotta – julkaisi hemaisevan kuvan: ”Oikeesti oon aina pikku-Olivia”

  5. 5

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  6. Näytä lisää