Heidi

Urheilu

Carolina rynnisti 0-3-tappioasemasta voittoon

Julkaistu:

Carolina oli vielä toisen erän loppupuolella 0-3-tappiolla, mutta rynnisti lopulta 5-4-voittoon Edmontonista jääkiekkoliiga NHL:n ensimmäisessä loppuottelussa.

Raivoisan takaa-ajon sankareita olivat ottelussa 34 torjuntaan venynyt ja päätöserässä 17 kertaa kiekon pysäyttänyt maalivahti Cam Ward sekä kaksi maalia tehneet Rod Brind'Amour ja Ray Whitney.

Brind'Amour upotti voittomaalin, kun peliaikaa oli jäljellä vain 31,1 sekuntia. Osumaa edelsi Edmontonin maalivahdin Ty Conklinin ja puolustaja Jason Smithin sähellys maalin takana.

Conklin syötti Smithille, jonka mailasta kiekko kuitenkin kimposi Brind'Amourille, jolla oli helppo tehtävä tuikata kiekko tyhjään maaliin.

- En tehnyt paljoakaan. Luulen, että Edmontonin pelaajilla oli pieni sekaannus siitä, kuka ottaa kiekon, Brind'Amour sanoi hämmästyttävän helposta maalista.

Brind'Amour myös aloitti Carolinan takaa-ajon onnistumalla maalinteossa ajassa 37.17. Sitä ennen kahdeksan päivän tauolta tositoimiin päässyt Edmonton oli ennättänyt tukevaan kolmen maalin johtoon Fernando Pisanin, Ethan Moreaun ja Chris Prongerin osumilla. Pronger sai kunnian tehdä loppuottelusarjassa historian ensimmäisen rangaistuslaukausmaalin.

Ennen Prongerin uran ensimmäistä rangaistuslaukausmaalia yksikään kahdeksasta rangaistuslaukauksesta ei ole uponnut, eikä vuoden 1994 jälkeen loppuottelussa ollut edes tuomittu rangaistuslaukausta ennen tätä ottelua.

Carolinan siirsi 4-3-johtoon alivoimalla onnistunut Justin Williams, mutta Ales Hemsky piti Edmontonin taistelussa mukana 4-4-tasoitusmaalillaan.

Carolinasta tuli finaalihistorian kuudes joukkue, joka on pystynyt nousemaan otteluvoittoon 0-3-tappioasemasta. Selvän johdon hukkaaminen ei ollut Edmontonin ainoa takaisku, sillä joukkueen kantaviin voimiin kuuluvan maalivahdin Dwayne Rolosonin pelit loppuottelusarjassa päättyivät polvivammaan.

Roloson loukkasi oikean polvensa maalineduskahakassa vajaat kuusi minuuttia ennen ottelun loppua, ja tilalle loppuajaksi luisteli pudotuspeleissä debytoinut Conklin. Conklinin lisäksi Rolosonin korvaajaksi maalin suulle on tyrkyllä Jussi Markkanen.

Toinen ottelu pelataan keskiviikkona. Mestaruus ratkeaa neljällä voitolla.

STT-IS

Näitä luetaan!
  1. 1

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  2. 2

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  3. 3

    Niinistö heitti Putinille vastaväitteen pakotteista: ”En ole aivan samaa mieltä”

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

  5. 5

    Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

  6. 6

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  7. 7

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  8. 8

    Hurja vaaratilanne Superpesiksessä: Pelaaja sai pallosta päähän – ambulanssi ajettiin kentälle

  9. 9

    Jyväskylän MM-ralli alkaa: Miten käy suomalaishuippujen Harjun EK:lla? IS seuraa

  10. 10

    JVG sai avoautonsa takapenkille legendaariset vieraat – Matti ja Teppo yllättävät hulvattomassa yhteiskuvassa: ”Nyt on asiaa!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  3. 3

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

  5. 5

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  6. 6

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  7. 7

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  8. 8

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  9. 9

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  10. 10

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  2. 2

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  3. 3

    Niinistö heitti Putinille vastaväitteen pakotteista: ”En ole aivan samaa mieltä”

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

  5. 5

    Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

  6. Näytä lisää