Aija, Aava

Urheilu

Valikko

Pori muisti Leo-Pekka Tähteä 6500 eurolla

Kun Leo-Pekka Tähti voitti Ateenan paralympialaisissa neljä vuotta sitten kaksi kultaa, Porin kaupunki palkitsi hänet 10 000 euron stipendillä. Pekingin kulta- ja pronssimitalin jälkeen Tähti sai kaupungilta 6 500 euron stipendin. Tähden valmentaja Juha Flinck sen sijaan sai edelleen tyytyä kukkakimppuun.

- Hyvä kysymys. Kaupungin laatimassa säännössä ei ole mitään mainintaa valmentajista. Ehkä säännöstön tekstissä olisi tarkennuksen paikka, Porin kaupungin tiedotuspäällikkö Tapio Furuholm vastasi kysymykseen valmentajan palkitsemisesta.

Tähti nostaa Flinck roolin erittäin korkealle.

- Juhan merkitys urallani on ollut todella tärkeä. Hän on valmentanut minua jo kuusi vuotta. Se on pitkä aika. Olemme tulleet toimeen erittäin hyvin eikä tuloksissakaan ole moittimista, Tähti huomauttaa.

Tähti starttaa tyttöystävänsä Marjut Leppäniemen kanssa maanantaina autolla kohti Espanjaa ja koripallokenttiä. Tähti on tehnyt vuoden sopimuksen Espanjan pyörätuolikoripallosarjassa viime kaudella kolmanneksi sijoittuneen Smfiv Vigon kanssa.

- Ajaminen taitaa jäädä minun harteilleni. Perjantaina pitäisi olla perillä, sillä lauantaina pelataan jo ensimmäinen harjoitusturnaus, Tähti sanoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

  2. 2

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  3. 3

    Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

  4. 4

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  5. 5

    ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

  6. 6

    Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

  7. 7

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  8. 8

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  9. 9

    Henkilöauto törmäsi Tuusulassa harjauskuorma-auton perään – kuljettaja kuoli

  10. 10

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  3. 3

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  4. 4

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  5. 5

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  6. 6

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  7. 7

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  8. 8

    Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

  9. 9

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  10. 10

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

  2. 2

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  3. 3

    Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

  4. 4

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  5. 5

    ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

  6. Näytä lisää