Minna, Vilma, Miina

Urheilu

Valikko

Maradona petti ystävänsä

Julkaistu:

Diego Maradonan oli eilen määrä pelata ystävänsä Julio Cesarin jäähyväisottelussa, jossa kansainvälisistä tähdistä koottu joukkue Julio and Friends kohtasi Borussia Dortmundin vuonna 1997 Mestarien liigan voittaneen miehistön.

Toisin kuitenkin kävi. Argentiinalaisdiiva perui viime hetkellä matkansa Saksaan, kun hänen tv-yhtiölle esittämäänsä yllättävään 170000 euron palkkiopyyntöön ei suostuttu.

- Tämä on ikävä asia. Tällaisissa otteluissa pitäisi olla urheilulliset seikat ja ystävyys etusijalla, Dortmundia valmentanut Ottmar Hitzfeld pahoitteli DSF -kanavalla.

Vielä muutama päivä ennen kamppailua Maradona esitti saksalaisen SportBild -lehden haastattelussa jaloa urheilumiestä.

- En vaadi esiintymisestäni senttiäkään, sillä minä kulkisin Julion vuoksi vaikka läpi tulen. Minulle on kunnia, että minut ylipäätänsä kutsuttiin otteluun, Maradona sanoi.

Pelikyvyttömyys ei Maradonalle ollut este.

Viime torstaina futislegenda palasi yllättäen pelikentille. Maradona pelasi Boca Juniorsin paidassa ystävyysottelussa.

Saksassa pelatun ottelun järjestäjät olivat maksaneet Maradonan ja hänen läheistensä lentolipuista 28000 euroa. Maradonalle oli myös varattu loistohotellin koko kerros ja hankittu kuusi henkivartijaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  3. 3

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  4. 4

    He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

  5. 5

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  6. 6

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  7. 7

    Onko murehtimisesi normaalia? 10 merkkiä, jotka paljastavat ahdistuneisuushäiriön

  8. 8

    Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

  9. 9

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  10. 10

    Isänsä rahoilla formuloissa ajava nuorukainen raivostutti Monacossa – vertasi kolariaan videopeliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  2. 2

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  3. 3

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  4. 4

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  5. 5

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  6. 6

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  7. 7

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  8. 8

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  9. 9

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  10. 10

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  3. 3

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  4. 4

    He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

  5. 5

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  6. Näytä lisää