Kullervo

Urheilu

Bayernin haave pysyi elossa, Ronaldo palasi kentälle

Julkaistu:

Saksalaisjätti Bayern München piti haaveensa elossa jalkapallon Mestarien liigan jatkopeleihin, kun se voitti keskiviikkona kotikentällään Maccabi Haifan 1-0. Bayernin pitää päihittää seuraavassa ottelussaan Juventus päästäkseen A-lohkosta jatkoon.

Keskiviikkona Bayern Münchenin voittomaalin teki Ivica Olic 62. peliminuutilla.A-lohkossa Bordeaux on varmistanut paikkansa pudotuspelivaiheessa. Keskiviikkona Bordeaux nappasi lohkovoiton, kun se päihitti Juventuksen 2-0.

Realin Madridin ykköstähti Cristiano Ronaldo juoksi vaihdosta kentälle toisella puoliajalla C-lohkon ottelussa Zürichiä vastaan. Hän oli nilkkavamman takia toipilaana lähes kaksi kuukautta.

Real voitti kotiottelunsa Gonzalo Higuainin osumalla 1-0. Lohkojohdossa oleva Real hakee sinettiä jatkopaikalleen tulevassa Marseille-ottelussa.

Hannu Tihinen pelasi Zürich-paidassa koko ottelun. Zürich on C-lohkon jumbona, jonka toisessa ottelussa Milan ja Marseille päätyivät San Sirolla 1-1-tasapeliin.

D-lohkosta jatkopaikan aiemmin varmistaneet Porto ja Chelsea kohtasivat Porton kotistadionilla. Chelsea voitti 1-0 Nicolas Anelkan osumalla. Voitto tiesi Chelsealle lohkovoittoa.

Lohkon toisessa väännössä APOEL Nicosia-Atletico Madrid nähtiin 1-1-tasapeli. Moskovan TsSKA löi kotikentällään Wolfsburgin B-lohkossa 2-1. Molemmilla joukkueilla on vielä mahdollisuus edetä lohkosta pudotuspeleihin.

TsSKA kiri takaa-ajajasta voittajaksi Tomas Necidin ja Milos Krasicin toisen puoliajan maaleilla. Edin Dzeko oli vienyt vierasjoukkueen johtoon 19. minuutilla.

- Olimme parempi joukkue ja ansaitsimme voiton, sanoi TsSKA:n valmentaja Leonid Slutsky.

Jo aiemmin jatkopaikkansa B-lohkosta varmistanut Manchester United hävisi kotinurmellaan Besiktasille 0-1. ManU:n kokoonpanossa ei ollut keskiviikkona kaikkia joukkueen runkomiehiä.

Mestarien liigan lohkovaihe pelataan päätökseen 8.-9. joulukuuta.

Mestarien liigan tulokset ja jatkoonmenijät:

A-lohko:Bordeaux-Juventus 2-0 (0-0).54. Fernando Menegazzo 1-0, 90. Marouane Chamakh 2-0.Bayern München-Maccabi Haifa 1-0 (0-0).62. Ivica Olic 1-0.B-lohko:Moskovan TsSKA-Wolfsburg 2-1 (0-1).19. Edin Dzeko 0-1, 58. Tomas Necid 1-1, 66. Milos Krasic 2-1.Manchester U-Besiktas 0-1 (0-1).20. Rodrigo Tello 0-1.C-lohko:AC Milan-Marseille 1-1 (1-1).10. Marco Borriello 1-0, 16. Lucho Gonzales 1-1.Real Madrid-Zürich 1-0 (1-0).21. Gonzalo Higuain 1-0.D-lohko:APOEL-Atletico Madrid 1-1 (1-0).5. Nenad Mirosavljevic 1-0, 62. Simao Sabrosa 1-1.Porto-Chelsea 0-1 (0-0).70. Nicolas Anelka 0-1.

Pudotuspelivaihe alkaa helmikuussa. Play offsiin pääsee 16 joukkuetta. Varmat jatkoonmenijät:A-lohko: Bordeaux, B: ManU, D: Chelsea, Porto, E: Fiorentina, Lyon, G: Sevilla, H: Arsenal.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  2. 2

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  3. 3

    Kommentti: Donald Trump teki yhden presidenttikautensa suurimmista virheistä – tyly hiljennysyritys epäonnistui täydellisesti

  4. 4

    Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

  5. 5

    Video: Eurofighter-hävittäjä syöksyi mereen Italiassa – lentäjän kuoleman todistanut tyttöystävä kiidätettiin shokissa sairaalaan

  6. 6

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  7. 7

    Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

  8. 8

    Seksi pitää Johannan pitkän suhteen kasassa vaikeinakin aikoina: ”Se on edelleen hemmetin hyvää”

  9. 9

    Työkoneet jyräsivät lemmikkien haudat Oulussa – tietyömaan varrella avautuu lohduton näky

  10. 10

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  3. 3

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  5. 5

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  6. 6

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  7. 7

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  8. 8

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  9. 9

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  10. 10

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  2. 2

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  3. 3

    Kommentti: Donald Trump teki yhden presidenttikautensa suurimmista virheistä – tyly hiljennysyritys epäonnistui täydellisesti

  4. 4

    Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

  5. 5

    Video: Eurofighter-hävittäjä syöksyi mereen Italiassa – lentäjän kuoleman todistanut tyttöystävä kiidätettiin shokissa sairaalaan

  6. Näytä lisää