Pasi

Urheilu

Valikko

Tiger Woods menetti taas sponsorin

Julkaistu:

Uskottomuusskandaalissa ryvettynyt golftähti Tiger Woods menetti torstaina jo kolmannen suuren tukijansa.

Tietoliikenneyhtiö AT&T ilmoitti vetäytyvänsä yhdysvaltalaispelaajan sponsoroinnista. Se jatkaa kuitenkin Yhdysvaltain ammattilaiskiertueen nimikkokilpailunsa tukemista, vaikka Woods oli kisan kansikuvapoika.

Aiemmin Woodsin taustalta ovat vetäytyneet konsulttitoimisto Accenture ja partateriä maailman ykköspelaajan avulla mainostanut Gillette. Myös monet muut Woodsin tukijat ovat vähentäneet hänen kuvansa käyttöä mainoskampanjoissaan.

Puhtoista imagoa varjellut Woods on ollut marraskuun lopusta asti myrskyn silmässä yksityiselämänsä skandaalien takia. Julkisuuteen ilmaantuneiden rakastajattarien määrä nousi toiselle kymmenelle, ja ruotsalaisvaimo Elin Nordegren on hakemassa avioeroa. Pariskunnalla on kaksi lasta.

Woods ilmoitti joulukuussa vetäytyvänsä toistaiseksi golfkentiltä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  2. 2

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  3. 3

    Pekka Rinteellä hämmentävä finaaliavaus – ”En muista vastaavaa”

  4. 4

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  5. 5

    Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

  6. 6

    Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

  7. 7

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  8. 8

    Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

  9. 9

    Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

  10. 10

    Pekka Rinteellä painajaismainen finaali – Pittsburgh avausvoittoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  2. 2

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  3. 3

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  4. 4

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  5. 5

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  8. 8

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  9. 9

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  10. 10

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  2. 2

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  3. 3

    Pekka Rinteellä hämmentävä finaaliavaus – ”En muista vastaavaa”

  4. 4

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  5. 5

    Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

  6. Näytä lisää