Miia, Mira, Mirva

Urheilu

Valikko

Multala haluaa MM-kisoista olympiapaikan

Purjehtija Sari Multala lähtee hakemaan olympiapaikkaan oikeuttavaa sijoitusta kesä-heinäkuun vaihteessa Portugalin Cascaisissa käytävissä MM-kilpailuissa.

Multalan luokkaan, Laser Radialiin, on kisoissa tarjolla 19 olympiapaikkaa, jotka pitää jakaa eri maiden kesken. MM-kilpailuissa osanottajia voi kuitenkin olla kaksikin samasta maasta. Multalan arvion mukaan olympiapaikkaan riittää sijoittuminen 25 parhaan joukkoon.

- Se on minimitavoite, Multala totesi.- Alun perin sanoin, että tavoitteena on mitali, mutta tätä taustaa vasten ei ole ihan hirveä pettymys, jos mitalia ei tule. Ei kisoihin koskaan häviämäänkään lähdetä, Multala totesi luottavaisena.

Multalan kausi alkoi tammikuussa mainiosti, kun hän otti voiton maailmancupin avauskilpailussa Floridassa.

Maaliskuussa lenkkipolulla katkennut akillesjänne pakotti hänet leikkauspöydälle. Toukokuun lopussa Multala kuitenkin purjehti jo Hollannissa ja oli maailmancupin kilpailussa 12:s. Regatan neljäntenä päivänä hän otti kaksi lähtövoittoa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    200km/h kaahanneelta ajokortittomalta heikko hätävale poliisille Turussa – kengänjäljet hangessa paljastivat

  3. 3

    Serranon perheestä tuttu näyttelijäkaunotar Elsa, 40, seksikkäässä kansikuvassa – selkeä ulkonäkövinkki faneille

  4. 4

    Kiinan F1-kisan erikoinen tilanne ihmetytti – Mika Salo: ”Jos siitä tekisi säännön, puolet kuskeista olisi voinut hylätä saman tien”

  5. 5

    Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

  6. 6

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  7. 7

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  8. 8

    Kuva räjäytti somen – Klitshkon tyrmääjä ”kuin Muhammad Ali”

  9. 9

    Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

  10. 10

    Tällainen on MS-13, väkivaltainen katujengi, jolla Trump perustelee muuria Meksikon rajalle: ”Vetää pahuudessa vertoja al-Qaidalle”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  4. 4

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  5. 5

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  6. 6

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  7. 7

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  8. 8

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  9. 9

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  10. 10

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    200km/h kaahanneelta ajokortittomalta heikko hätävale poliisille Turussa – kengänjäljet hangessa paljastivat

  3. 3

    Serranon perheestä tuttu näyttelijäkaunotar Elsa, 40, seksikkäässä kansikuvassa – selkeä ulkonäkövinkki faneille

  4. 4

    Kiinan F1-kisan erikoinen tilanne ihmetytti – Mika Salo: ”Jos siitä tekisi säännön, puolet kuskeista olisi voinut hylätä saman tien”

  5. 5

    Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

  6. Näytä lisää