Kuisma

Urheilu

Sodan runtelemaan Georgiaan kaksi olympiakultaa

Julkaistu:

Georgialaisurheilijat ylsivät urotekoihin Pekingin olympialaisissa keskiviikkona, kun maa kiisteli Venäjän kanssa tulitauon pitävyydestä Etelä-Ossetian kriisissä. Georgia oli voittanut ennen Pekingin kisoja vain yhden olympiakullan, mutta keskiviikkona maa sai kaksi mestaruutta.

Manutshar Kvirkelia aloitti juhlat miesten kreikkalais-roomalaisen painin 74 kilon sarjassa kukistamalla loppuottelussa Kiinan Chang Yongxiangin.

Judoareenalla Irakli Tsirekidze temmelsi miesten 90-kiloisten olympiavoittajaksi. Mies raivasi tieltään venäläisen Ivan Pershinin välierissä.

Vuoden 2007 judon maailmanmestari Tsirekidze osoitti voittoisan välierän jälkeen sormella judoasunsa selässä lukenutta maansa nimeä. Kun häneltä kysyttiin eleestä lehdistötilaisuudessa, lehdistötilaisuuden ohjaaja neuvoi urheilijaa olemaan vastaamatta kysymykseen.

- Täällä voi esittää vain urheiluun liittyviä kysymyksiä, ohjaaja totesi.

Georgia osoitti paremmuutensa Venäjää vastaan myös naisten beach volleyssa, tosin brasilialaisvoimin. Georgian kansalaisuuden saaneet Andrezza Chagaz ja Cristine Santanna voittivat venäläisduon Aleksandra Shirjajeva/Natalja Urjadova kolmessa erässä.

Keskiviikon jälkeen Georgialla on yhtä monta olympiakultaa kuin Venäjällä. Mitaleita Venäjällä on tosin jo 12 Georgian kolmea vastaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Laboratoriohoitaja kertoo videolla satuttavansa tahallaan maahanmuuttajia – HUSLab: ”Olen hyvin järkyttynyt”

  2. 2

    Anni Hautala julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä Niko Kivelän kanssa – ”Komia pari”

  3. 3

    Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

  4. 4

    Sanna, 21, kuihtui syömishäiriössä vain 34-kiloiseksi: ”Näen kuvassa luurangonlaihan ja surullisen tytön”

  5. 5

    Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

  6. 6

    Maailman toiseksi suurin timantti myytiin 45 miljoonalla eurolla – myyjä pettyi

  7. 7

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  8. 8

    Yle: Tom joutui vankilaan seksilehtien vuoksi – ”Jallu näytti lähikuvia naisen alapäästä, levikki räjähti ja poliitikot vaativat sensuuria”

  9. 9

    Prinssi Harryn ja Melania Trumpin kuvasta nousi haloo – yrittikö Harry vihjata vihaisista ajatuksistaan salaliikkeellä?

  10. 10

    Rapistunut, vanha ”kummitustalo” herätti valtavan kävijäryntäyksen Lempäälässä – myynnissä on pala Suomen historiaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  2. 2

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  3. 3

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  4. 4

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  5. 5

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  6. 6

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  7. 7

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  8. 8

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  9. 9

    Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

  10. 10

    Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  3. 3

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  4. 4

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  5. 5

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  6. 6

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  7. 7

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Laboratoriohoitaja kertoo videolla satuttavansa tahallaan maahanmuuttajia – HUSLab: ”Olen hyvin järkyttynyt”

  2. 2

    Anni Hautala julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä Niko Kivelän kanssa – ”Komia pari”

  3. 3

    Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

  4. 4

    Sanna, 21, kuihtui syömishäiriössä vain 34-kiloiseksi: ”Näen kuvassa luurangonlaihan ja surullisen tytön”

  5. 5

    Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

  6. Näytä lisää