Minna, Vilma, Miina

Urheilu

Valikko

Jarkko Nieminen taisteli jatkoon USA:n avoimissa

Julkaistu:

Suomen suurin tennistähti Jarkko Nieminen eteni Yhdysvaltojen avoimessa tennisturnauksessa kolmannelle kierrokselle, kun hän kukisti saksalaisen Björn Phaun erälukemin 3-1.

Kolmannella kierroksella vastaan asettuu valkovenäläinen Max Mirnyi, joka on Niemiselle jo aiemmin tuttu vastustaja.

Nieminen ja Mirnyi ovat kohdanneet kahdesti viime vuonna. Molemmat ottelut päättyivät Mirnyin voittoihin.

Mirnyi on tuoreimmalla ATP-listalla sijalla 32, kun Niemisen sijoitus on 57:s. Yhdysvaltain avoimessa tennisturnauksessa Mirnyi on sijoitettu 30:nneksi parhaimmaksi pelaajaksi. Nieminen sen sijaan on turnauksessa sijoittamaton pelaaja.

Mirnyi on 28-vuotias ja 195-senttisenä lähes 10 senttiä pitempi pelaaja kuin Nieminen.

Mirnyin paras sijoitus ATP-listalta löytyy elokuulta 2003, jolloin hän oli sijalla 18. Niemisen paras noteeraus on saman vuoden heinäkuulta, jolloin hänen sijoituksensa oli 27:s.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  2. 2

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  3. 3

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  4. 4

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  5. 5

    Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

  6. 6

    Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

  7. 7

    Virkailija tuijotti ja arvosteli olympiavoittajan vartaloa – naistähdeltä kovaa tekstiä: ”Olen kurkkuani myöten täynnä”

  8. 8

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  9. 9

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  10. 10

    Turvottaako? Näillä nikseillä saat litteän vatsan nopeasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  4. 4

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  5. 5

    ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

  6. 6

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  7. 7

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  8. 8

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  9. 9

    Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

  10. 10

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  2. 2

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  3. 3

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  4. 4

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  5. 5

    Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

  6. Näytä lisää