Urpo

Urheilu

Valikko

Espoolaiset veivät joukkuevoimistelun MM-kisapaikat

Julkaistu:

Espoolaiset joukkueet valtasivat edustuspaikat joukkuevoimistelun kesäkuisiin MM-kisoihin Kanadaan. Torontoon matkaavat Olarin Voimistelijoiden Deltat ja Ampeerit sekä Tapiolan Voimistelijoiden Elegia-joukkue.

Kolmikko erottui edukseen Jyväskylässä lauantaina voimistellussa toisessa MM-karsinnassa, kuten viikkoa aiemmin Espoossa järjestetyissä SM-kilpailuissa.

Deltat oli karsintojen selvä ykkönen ja lähtee MM-kisoihin tavoittelemaan mitalia. Osviittaa kansainvälisestä kilpailukyvystään joukkue saa jo Espanjassa parin viikon päästä pidettävässä maailmancupissa.

Deltat voimisteli Jyväskylässä kahdessa näytössä huippupisteet 19,10.

- Meidän osaltamme nämä suoritukset olivat tärkeitä kilpailurutiinin hakemiseksi, Deltojen valmentaja Anneli Laine-Näätänen sanoi.

Elegia nousi viimeisen näytön 19,05 pisteellään jo Deltojen kantaan. Ampeerit oli karsinnan kolmonen.

Vahva suomalaislaji

Joukkuevoimistelu on ollut lajin MM-kisoissa vahvasti suomalaisten hallintaa. Lajin ensimmäisen maailmanmestaruuden vei jyväskyläläinen Campuksen Koonto vuonna 2000 Helsingissä. Olarin Voimistelijoiden Dynamot juhli MM-kultaa peräti neljästi (2002-2004 ja 2006). Ainoan kerran suomalaiset jäivät ilman naisten MM-mitalia vuosi sitten.

MM-kisoissa kaikki suomalaisjoukkueet eivät voi yltää loppukilpailuun, sillä kisojen sääntöjen mukaan finaalissa voi olla vain kaksi joukkuetta maata kohti. Kotimaisten karsintojen perusteella suomalaisten keskinäisestä kilpailusta tulee tiukka.

- Tavoitteena on tehdä huippusuoritukset Kanadassa, valmentaja Kirsi Lipponen kiteytti Elegia-joukkueen tavoitteet.

Suomalaisten lisäksi joukkuevoimistelun MM-mitaleista taistelevat joukkueet muun muassa Virosta, Venäjältä ja Bulgariasta.

  • voimistelu
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

  4. 4

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  5. 5

    Kirkonkellot soivat Tukholman keskustassa presidentti Koiviston muistolle

  6. 6

    Näin omaiset muistelivat presidentti Koivistoa – lue koko puhe sanasta sanaan

  7. 7

    IS Brysselissä: Trumpilla kiusallinen hetki – Ranskan Macron ei hellittänyt kättelyotettaan

  8. 8

    Salama sytytti Savonlinnan tuomiokirkon – sivullisen reagointi pelasti rakennuksen

  9. 9

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  10. 10

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  3. 3

    ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

  4. 4

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. 6

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  7. 7

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  8. 8

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  9. 9

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  10. 10

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

  4. 4

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  5. 5

    Kirkonkellot soivat Tukholman keskustassa presidentti Koiviston muistolle

  6. Näytä lisää