Ritva

Urheilu

Valikko

Pelicans ei rankaise Pasi Nurmista

Julkaistu:

Pasi Nurmisen järjestämien synttärijuhlien rajut jälkilöylyt eivät tulleet yllätyksenä Lahden Pelicansin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle Ilkka Viljaselle. Seiska ja Ilta-Sanomat kertoivat eilen Pelicansin kakkosvalmentajan, entisen huippumaalivahdin riehuneen vaimonsa 30-vuotispäivillä rajusti. Seiskan mukaan poliisi vei lopulta Nurmisen raudoissa putkaan rauhoittumaan.

- Pasi tuli puhumaan tapahtuneesta seurakulttuurimme mukaan avoimesti ennen kuin asiat nyt tulivat julkisuuteen. Ei tässä mitään puolustettavaa ole, eikä kerta ollut ensimmäinen, Viljanen kertoi eilen.

Liigakauden alla Nurminen, Pelicansin osaomistaja uskoi, että negatiivinen lööppijulkisuus kuuluisi menneeseen elämään. Hän kertoi myös itsetutkiskelun kautta tajunneensa, millaisina hetkinä "ei kannata kaljapulloa avata". Lahden Messilässä ei itsetutkiskelu auttanut, kun Nurminen Seiskan mukaan juovuksissa rusikoi sukulaismiehen ja säntäsi lopulta alasti metsään, josta poliisi hänet poimi.

- Pasi tekee nyt johtajan työtä, ja siinä työssä loppuu painoarvo, jos ei pysty näyttämään omilla teoillaan ja käytöksellään esimerkkiä. Mutta tässä vaiheessa Pasin hyvät teot painavat paljon enemmän kuin huonot, Kokoomuksen listoilta eduskuntaan pyrkivä Viljanen sanoi.

Hän ei usko, että tapahtumasarja johtaa lisärangaistuksiin, vaan katsoo Nurmisen jo saaneen sanktionsa:

- Oma morkkis ja tällainen sopivaan rakoon osuva julkisuus käyvät ihan riittävästä rangaistuksesta.

Eilen Nurminen sanoi, että uutisointi on jo välillä naurattanutkin. Mutta hän myös arveli, että jatkossa vastaavat temput kannattaa jättää vähemmälle.

- On tässä kolhuja tullut, ja onhan näistä päästävä eroon. Ei tässä mitään, eteenpäin, sano mummo lumessa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

  3. 3

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  4. 4

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  5. 5

    He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

  6. 6

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  7. 7

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  8. 8

    Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

  9. 9

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  10. 10

    Australialaisstrippari harrasti ryhmäseksiä Mel B:n ja tämän ex-miehen kanssa – kertoo intiimejä yksityiskohtia lemmenyöstä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  4. 4

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  5. 5

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  6. 6

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  7. 7

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  8. 8

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  9. 9

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  10. 10

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

  3. 3

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  4. 4

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  5. 5

    He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

  6. Näytä lisää