Leena, Matleena

Urheilu

Valikko

Ranskalaistammalle toinen Suomen ennätys

Julkaistu:

Seppo Markkulan valmentama 11-vuotias ranskalaistamma Joyeuse d'Or on nyt 3 100 metrin SE-hevonen sekä ryhmä- että tasoitusajoissa. Jälkimmäisen ennätyksen se teki keskiviikkona Vermossa voittaessaan V5-rivin päättäneen pitkän matkan kilpailun.

Joyeuse d'Orilla oli pisin neljänkymmenen metrin takamatka, mutta juoksu juontui silti oikein mainiosti.

- Saatiin selässä ajaa ja sopivasti lähteä kiriin. Matka tasoitti, sillä Joyeuse d'Or on erittäin vahva, Seppo Markkula kehui tammaa.

Joyeuse d'Or kirjautti ajan 14,9, joka alittaa yli sekunnilla tammojen entisen Suomen ennätyksen. Ykkössija oli Joyeuse d'Orille kauden neljäs ja tuotti sen helsinkiläiselle omistajatallille 5 000 euroa.

Kahden edellisen kilpailun vaisumman esityksen jälkeen Joyeuse d'Orin voitto tuli pelaajille melkoisena yllätyksenä, ja muuten aika odotettujen voittajien merkeissä sujuneen raviveikkauksen arvo pomppasi lähes kolmeen sataan euroon.

Eniten päätöskohteessa uskottiin Paladin Novemberiin, josta ohjastaja Akseli Lahtinen antoi lämmittelyajon jälkeen varoituksen. Hevosella ei tuntunut olevan kaikki kunnossa, ja kilpailussa tulikin haparoivan alun jälkeen paha laukka.

Paladin November jäi kymmeniä metrejä pääjoukosta, mutta osoitti ravirytmin löydettyään olevansa edelleen huippukunnossa. Paladin November ajoi välimatkan pikkuhiljaa umpeen, lähti kolmannelle radalle ja punnersi väkevästi kolmanneksi.

A.L. Viku oli paras kylmäveristen pitkällä matkalla. Vermossa myös tuomarina toimivan Esa Korhosen ori eteni johtoon reilu kierros ennen maalia ja piti sopivassa seurassa muut varmasti kurissa.

Huippujuoksijoiden stayerajo on järjestetty pääkaupungin raviradalla vuodesta 1972. A.L. Vikulle kilpailu on ennätykseen perustuvan sarjamäärityksensä ansiosta suosiollinen, sillä voittosummien valossa A.L. Viku oli täysin omassa kastissaan. A.L. Viku voitti kilpailun myös vuosi sitten.

  • ravit
Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: Annikki Tähden kuolinilmoitus julkaistiin tänään – mukana puhutteleva katkelma iskelmälegendan omasta tulkinnasta

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  4. 4

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  5. 5

    25 vuotta yhdessä olleet Kirsi ja Kurre Westerlund vilpittömänä yleisestä tabuaiheesta – ”Kiusattiin ihan fyysisesti lyömällä”

  6. 6

    Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

  7. 7

    Tästä syystä sääennustekartat helottavat reilusti punaisempana: Helle iskee Suomeen pihtiliikkeellä pohjoisesta ja etelästä

  8. 8

    Kommentti: Puolen vuoden show riitti Trumpin tiedottajalle – presidentin piiri kutistuu päänäytöksen edellä

  9. 9

    Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

  10. 10

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  2. 2

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  3. 3

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  4. 4

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  5. 5

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  6. 6

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  7. 7

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  8. 8

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  9. 9

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  10. 10

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: Annikki Tähden kuolinilmoitus julkaistiin tänään – mukana puhutteleva katkelma iskelmälegendan omasta tulkinnasta

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  4. 4

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  5. 5

    25 vuotta yhdessä olleet Kirsi ja Kurre Westerlund vilpittömänä yleisestä tabuaiheesta – ”Kiusattiin ihan fyysisesti lyömällä”

  6. Näytä lisää