Kuisma

Urheilu

Michael Schumacher taas voittoon, Ralf-veli sairaalaan

Julkaistu:

Yhdysvaltain GP:stä tuli eilen illalla kauden toistaiseksi dramaattisin formula 1 -kilpailu.

Mitään hämmästeltävää ei ollut siinä, että kilpailun voitti Michael Schumacher. Yhtä vähän dramatiikkaa liittyi hänen tallitoverinsa Rubens Barrichellon kakkossijaan, sillä Ferrarien ylivoima tiedettiin hyvin ennakkoon.

Dramatiikka syntyi lukuisista kolareista ja yllättävistä teknisistä ongelmista, joihin muut ajajat törmäilivät Ferrari-kaksikon takana.

Ralf Schumacher törmäsi Williamsillaan rajusti perä edellä betonimuuriin pääsuoran alussa. Hän oli tajuissaan ja pystyi irrottamaan auton ratin, mutta enempää hän ei pystynyt tekemään päästäkseen ulos ohjaamosta.

Ensimmäisten tietojen mukaan Schumacher oli loukannut selkänsä ja joutuu viettämään sairaalassa muutaman päivän.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

  2. 2

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  3. 3

    HS: Suomalainen Sakon kivääri valtavan kiinnostuksen kohteena USA:ssa – myytiin ensimmäisenä vuotena 15 000 kappaletta

  4. 4

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  5. 5

    Poliisi etsii kadonnutta Tommia: Poistui kotoaan Toyota Corollalla elokuussa – nähtiin viimeksi Norjassa

  6. 6

    THL pyytää anteeksi: 6000 suomalaisen luottamuksellisia henkilötietoja levisi verkkoon

  7. 7

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  8. 8

    Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

  9. 9

    Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

  10. 10

    Joku ampui Siiri-kissaa päähän – emo ja neljä pentua pelastuivat viime hetkillä: ”Kuka voi tahallaan tehdä tällaista?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  3. 3

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  4. 4

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  5. 5

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  6. 6

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  7. 7

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  8. 8

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  9. 9

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  10. 10

    Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

  2. 2

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  3. 3

    HS: Suomalainen Sakon kivääri valtavan kiinnostuksen kohteena USA:ssa – myytiin ensimmäisenä vuotena 15 000 kappaletta

  4. 4

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  5. 5

    Poliisi etsii kadonnutta Tommia: Poistui kotoaan Toyota Corollalla elokuussa – nähtiin viimeksi Norjassa

  6. Näytä lisää