Soini, Veini

Urheilu

Mestaruus ratkeaa yleensä viimeisellä kierroksella

Julkaistu:

Tampere Unitedin valmentaja Ari Hjelm tähdensi ennen kärkikamppailua, että mitalit ratkotaan vasta Veikkausliigan päätöskierroksilla.

Kaikki joukkueet pelaavat kolme matsia viikon sisään (20.10., 24.10. ja 27.10.).Tilastot tukevat Hjelmin väittämää.

Kullan kohtalo on vain pari kertaa ratkennut liigan historiassa ennen viimeistä kierrosta, ja Pirkanmaan kärkikaksikolla on jäljellä vielä viisi ottelua.

Tuleva mestari on ratkaissut pelin edukseen kolmanneksi viimeisellä kierroksella kolme kertaa. Syksyt olivat 1997 (HJK), 2002 (HJK), 2004 (Haka) ja 2005 (MyPa).

Useimmin Futura-patsaan kohtalo on saanut sinettinsä sopivasti vasta viimeisellä kierroksella. Silloin, kun kysytään tahtoa ja pläägät uppoavat syvälle mutaan.

NÄIN MESTARUUS ON RATKENNUT

1990: Veikkausliigan ensimmäinen kulta ratkesi viimeisessä pelissä (HJK-Kuusysi 1-0) siitä yksinkertaisesta syystä, että kyse oli play off -kokeilusta. Ensimmäinen finaali päättyi Lahdessa HJK:n rankkarikisavoittoon.

1991: Kuusysi varmisti 33. eli viimeisellä lyömällä kotonaan HJK:n 2-0. MP nousi hurjalla kirillä kakkoseksi ja oli viime peliin asti kiinni kullassa.

1992: Farssiksi meni. Ratkaisu tapahtui alimittaisella Töölön Pallokentällä, koska maalinedustat olivat niin kelvottomassa kunnossa. HJK löi päätöskierroksella MyPan 2-0.

1993: Kaikkien aikojen päätös, kun Jazz riepotteli MyPan kotonaan 5-3 ja otti kultaa.

1994: TPV sinetöi yllätyskultansa 26. kierroksella Pietarsaaressa.

1995: Hakan maalivahti Olli Huttunen sai kruunun uralleen toiseksi viimeisellä kierroksella Mikkelissä.

1996: Jazzin toinen kulta varmistui 1-0-vierasvoitolla Jarosta. Viimeinen kierros.

1997: HJK kruisaili kultaan jo kaksi kierrosta ennen päätöstä.

1998: Haka otti nousijana kultaa toiseksi viimeisellä kierroksella.

1999: Huipentuma. Haka löi HJK:n 1-0 päätöskierroksella ja nousi takaa ykköseksi.

2000: Hakan kolmas peräkkäinen sai sinetin päätöskierroksella Kotkaa vastaan.

2001: HJK menetti seitsemän pinnan etumatkan. TamUn ensimmäinen varmistui päätöskierroksen 1-0-kotivoitolla.

2002: HJK varmisti 20. mestaruutensa kolmanneksi vikalla kierroksella.

2003: HJK varmistaa päätöskierroksella KuPSia vastaan: 3-0.

2004: Hakan sinetti kolmanneksi viimeisellä kierroksella MyPaa vastaan: 4-3.

2005: MyPa hoitelee homman kotiin TamUa vastaan kolmanneksi vikassa pelissään.

2006: TamUn toinen varmistuu päätöspelissä HJK:ta vastaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

  2. 2

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  5. 5

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  6. 6

    Poliisi tiedottaa Turun puukotuksista kello 12 – ainakin yhteen kysymykseen saadaan varmuudella vastaus

  7. 7

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  8. 8

    Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

  9. 9

    Seppälää haetaan konkurssiin

  10. 10

    Rillit huurussa -tähti ottaa kantaa Turun puukotuksiin – pitää Suomea yhtenä onnellisimmista maista: ”Taas yksi tragedia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  3. 3

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  4. 4

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  5. 5

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  6. 6

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  7. 7

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  8. 8

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  9. 9

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  10. 10

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

  2. 2

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  5. 5

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  6. Näytä lisää