Jyrki, Jyri, Jori

Urheilu

Valikko

Kanadalle ja Venäjälle jyräalku - Mestis-vahti antautui neljästi

Kanadan kultajahti olympialaisten miesten jääkiekkoturnauksessa alkoi 8-0-voitolla Norjasta. Juuri heikommin ei aloittanut toinenkaan kuuma ennakkosuosikki, Venäjä.

Venäläiset murjoivat omassa avausottelussaan Latvian maalein 8-2. Avausotteluiden jälkeen näyttää entistä todennäköisemmältä, että kaikkien aikojen finaalissa kullasta tappelevat juuri Kanada ja Venäjä.

Kanadan kone yskähteli alussa, mutta Jarome Iginlan avausmaali toisessa erässä vapautti vaahteralehtipaidat maalijuhlaan. Iginla viimeisteli lopulta kaksi maalia. Myös Dany Heatley teki Kanadalle kaksi täysosumaa.

- Se vei vähän aikaa, että saimme jalkamme liikkeelle ja onnistuimme maalinteossa. Tietysti homma helpottui paljon, kun saimme avausmaalin tehtyä, Iginla jutteli.

Myös Sidney Crosby, yksi kisojen seuratuimmista urheilijoista, pääsi väläyttämään osaamistaan heti Kanadan avauspelissä. Hän oli mukana rakentamassa Iginlan maaleja kolmella syöttöpisteellään.

Kisojen toinen ehdoton supertähti, Alexandr Ovetshkin, tuuletti kahta osumaa Latvia-teurastuksessa.

Puuseppä hidasteena

Avauserässä Kanadan miljoonamiehet eivät meinanneet saada kiekkoa millään norjalaisen puusepän, maalivahti Pål Grotnesin taakse. Paras maalipaikka oli Crosbylla, mutta kiekko karkasi ratkaisevalla hetkellä.

Maalihanat aukesivat vihdoin toisessa erässä, kun Iginla onnistui ylivoimalla Crosbyn syötöstä. Crosby tarjoili oikea-aikaisen syötön Iginlalle, joka kiskaisi laatan voimalla ohi Grotnesin.

Tämän jälkeen Kanada vyöryi 4-0-johtoon Heatleyn, Mike Richardsin ja Ryan Getzlafin osumilla.

Alussa Norjan sankarina ollut Grotnes luisteli vaihtoon päätöserän alussa. Tilalle tuli Mestis-seura HeKistä tuttu Andre Lysenstöen, joka joutui pahaan paikkaan.

Ensin Heatley teki lyöntilaukauksella 5-0 ja heti perään Crosby ja Rick Nash petasivat Iginlalle avopaikan 6-0:aan. Lisää lunta Mestis-maalivahdin tupaan tuli vielä Corey Perryn ja Nashin mailanlavoista.

Suomi-kiekon kasvatti Juha Kaunismäki pelasi Norjan paidassa vain 40 sekuntia.

Lohkotilanteet

A-lohko:

USA-Sveitsi 3-1 (1-0, 2-0, 0-1)Kanada-Norja 8-0 (0-0, 3-0, 5-0)

Kanada 1 1 0 0 8- 0 3USA 1 1 0 0 3- 1 3Sveitsi 1 0 0 1 1- 3 0Norja 1 0 0 1 0- 8 0

B-lohko:

Venäjä-Latvia 8-2 (3-0, 1-0, 4-2)

Venäjä 1 1 0 0 8- 2 3Tshekki x x x x x- x xSlovakia x x x x x- x xLatvia 1 0 0 1 2- 8 0

  • Vancouver2010
Näitä luetaan!
  1. 1

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  2. 2

    Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

  3. 3

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  4. 4

    Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

  5. 5

    Ovela Prinssi William pilaili Catherinen kustannuksella Lontoon maratonissa – herttuattaren ilme näkemisen arvoinen

  6. 6

    Poliisi tutkii: Tuntematon mies lukitsi kaksi pientä lasta kerrostalon varastoon Kuopiossa

  7. 7

    Niin söpö, niin lähellä ja niin helposti unohdettu – muista tämä saari, kun mietit kesämatkakohdetta

  8. 8

    TTK-finaalissa riemukas tunnelma: suomalaistähdet saapuivat kannustamaan suosikkejaan – katso kuvat!

  9. 9

    Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

  10. 10

    Näin voit saavuttaa hyvän unirytmin kolmessa viikossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

  2. 2

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  3. 3

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  4. 4

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  5. 5

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  6. 6

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

  7. 7

    Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

  8. 8

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  9. 9

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  10. 10

    Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

  4. 4

    Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

  5. 5

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  6. 6

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  7. 7

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  8. 8

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  9. 9

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  2. 2

    Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

  3. 3

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  4. 4

    Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

  5. 5

    Ovela Prinssi William pilaili Catherinen kustannuksella Lontoon maratonissa – herttuattaren ilme näkemisen arvoinen

  6. Näytä lisää