Tiina, Kirsi, Krista

Urheilu

Valikko

Jenkit seuraavaksi Australian kimppuun

Julkaistu:

Miesten koripalloilussa päästään keskiviikkona puolivälieriin.

Parit ovat seuraavat: USA-Australia, Espanja-Kroatia, Argentiina-Kreikka ja Liettua-Kiina.

1) Australia-USA: USA on ollut olympiakoriksessa toistaiseksi ylivoimainen. Arvokisoissa amerikkalaisten saldo ausseja vastaan on 12-0. Tosin Australia säikytteli jenkkejä ennen Pekingiä pelatussa harjoitusottelussa. Urheilukanava näyttää matsin jälkilähetyksenä (alkaen klo 21.05).2) Espanja-Kroatia: Kroaatit yllättivät Espanjan viime vuoden EM-kisoissa. Maalla on kaukoheittovoimaa, mutta Marko Popovic on kuitenkin syrjässä puolivälierästä. Pau Gasolin johdattama Espanja on ollut turnauksen paras levypallojoukkue.3) Argentiina-Kreikka: Kreikka johtaa keskinäisiä arvokisapelejä 2-1. Argentiina oli kuitenkin parempi 2004 Ateenassa. Vasileios Spanoulis on heiluttanut parhaiten korisukkaa Kreikan ryhmässä. Neljän vuoden takaiset olympiavoittajat Manu Ginobili ja Luis Scola ovat Argentiinan selkäranka.4) Liettua-Kiina: Kiina itkee jälleen, jos Liettua ei kaadu ja mitalipelit jäävät haaveeksi. Vaikeaa se onkin, sillä A-lohkon voittanut Liettua on ollut piristyspilleri. Lisäksi se johtaa keskinäisiä pelejä 4-0. Kiinan ase on Yao Mingin lisäksi liettualaisvalmentaja Jonas Kazlauskas. Mies johdatti 2000 Sydneyssä Liettuaa, joka oli kukistaa silloin USA:n.

Välierät (22.8): Australia/USA-Argentiina/Kreikka ja Espanja/Kroatia-Liettua/Kiina.Loppuottelu pelataan päätöspäivänä 24. elokuuta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  2. 2

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  3. 3

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  4. 4

    Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

  5. 5

    Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

  6. 6

    Islannin rannikolla tutkitaan mystistä arkkua – löytyykö natsien kulta-aarre 77 vuotta sitten upotetusta rahtilaivasta?

  7. 7

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  8. 8

    Kommentti: Kongressi on asettamassa Trumpille Venäjä-ansaa – Presidentillä on vain kiusallisia vaihtoehtoja

  9. 9

    William ja Harry julkaisivat harvinaisia valokuvia kotialbumistaan – muistelevat Diana-äitiään: ”Hän oli yksi tuhmimmista vanhemmista”

  10. 10

    Janni Hussi: ”Peniskuvia tulee viikoittain yli kymmenen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  4. 4

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  5. 5

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  6. 6

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  7. 7

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  8. 8

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  9. 9

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  10. 10

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  2. 2

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  3. 3

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  4. 4

    Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

  5. 5

    Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

  6. Näytä lisää