Alma

Urheilu

Valikko

Kuulassa kova karsintaraja

Julkaistu:

Olympiavoittaja Arsi Harju on suomalaisten suurin toivo Edmontonin MM-kisojen kuulakisassa. Hänen lisäkseen finaalipakoista ovat lauantaina taistelemassa Suomen mestari Conny Karlsson ja Ville Tiisanoja.

Harju työntänyt kauden parhaallaan 20,98, Tiisanoja 20,78 ja Karlsson 20,49. Karsintaraja on hurjan kova (20,45), joten finaalipaikan varmistaminen vaatii onnistumista jo aamukarsinnassa.

Arsin ja muiden suomalaisten yltäminen palkintopallille on ennakkoon kuitenkin kaikkea muuta kuin kirkossa kuulutettu.

Suurin ennakkosuosikki lienee USA:n John Godina, joka on alkukaudella ollut hurjassa iskussa. Hän on työntänyt kahdeksassa kilpailussa, ja jokaisessa kuula on lentänyt yli 21 metriä (kauden paras 21,95).

Yhdysvaltojen edustajista myös nousukuntoinen Adam Nelson on vaarallinen. Sydneyn olympiakakkonen tempaisi tämän viikon alussa Kanadassa kaksi kertaa yli 21 metriä. Paras työntö kantoi peräti 21,39. Tuota ennen Nelsonin kauden pisin kiskaisu oli vain 20,81.

Suosikkien listalta ei saa myöskään unohtaa Manuel Martinezia. Espanjalainen on tällä kaudella työntänyt 21,03. Martinez kisasi kesäkuussa Helsingin GP-kisassa, jolloin hän jätti suomalaiset taakseen.

Osallistu nettikyselyyn aiheesta

Näitä luetaan!
  1. 1

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  2. 2

    Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

  3. 3

    Espoossa useita öisiä tulipaloja muutaman sadan metrin säteellä – poliisi paikalla koiran kanssa

  4. 4

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  5. 5

    Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

  6. 6

    Rivitaloasunnossa paloi Kauhavalla – 5 nuorta viety hoitoon

  7. 7

    Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

  8. 8

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  9. 9

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  10. 10

    HS-gallup: Keskustan kannatus vajonnut lähes lähtökuoppaan – vihreiden suosio ennätyslukemiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  2. 2

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  3. 3

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  4. 4

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  5. 5

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  6. 6

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  7. 7

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  8. 8

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  9. 9

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  10. 10

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  2. 2

    Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

  3. 3

    Espoossa useita öisiä tulipaloja muutaman sadan metrin säteellä – poliisi paikalla koiran kanssa

  4. 4

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  5. 5

    Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

  6. Näytä lisää