Minja, Miisa

Urheilu

Ian Thorpe haastaa lehden oikeuteen

Julkaistu:

Uransa jo lopettanut mestariuimari Ian Thorpe haastaa ranskalaisen urheilulehden L'Equipen ja yhden sen journalisteista oikeuteen panettelusta, joka liittyy dopingtestin tulokseen.

L'Equipe julkaisi maaliskuussa 2007 artikkelin, jossa kerrottiin seikkaperäisesti Thorpen vuoden 2006 toukokuussa antamasta virtsanäytteestä. Thorpen antamassa näytteessä oli epätavallisen korkea testosteroniarvo.

Australian antidopingviranomaiset tutkivat tapauksen, kuulivat Thorpea, eivätkä nähneet syytä jatkotoimiin. Kansainvälinen uimaliitto Fina oli sitä mieltä, ettei riittäviä todisteita dopingista löytynyt.

Vaikka Thorpen maine oli puhdistettu, hän koki, että hänen maineensa oli pilattu doping-väitteellä. Testituloksesta kerrottiin vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun hän oli ilmoittanut lopettamisestaan.

Thorpe on aloittanut oikeustoimet L'Equipea ja lehden toimittajaa Damien Ressiotia vastaan, Thorpen tiedottaja Jason Allen sanoi. Lehteä epäillään mm. yksityisyyden loukkaamisesta.

Tapauksen käsittely jatkuu 22. syyskuuta. Kuulustelut tapahtunevat ensi vuoden puolella. Thorpe voitti urallaan mm. viisi olympiakultaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  5. 5

    ESS: Nainen palasi kotiin ja löysi kuuman asunnon lattialta kuolleet akvaario­kalansa – ex-miehen julma kiusa paljastui

  6. 6

    Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

  7. 7

    Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

  8. 8

    Kreikkalaisnaisten surkea huumereissu: 700 euron palkkio jäi saamatta, poliisi seurasi Torniosta Lahteen ja pidätti koko joukon

  9. 9

    Marja Salo ihastui 16-vuotiaana amerikkalaispoikaan – lähti 12 vuotta myöhemmin tämän perään

  10. 10

    Mikko Koivun Helena-vaimo upeana Suomen juhlakonsertissa Minnesotassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  4. 4

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  5. 5

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  6. 6

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  7. 7

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  8. 8

    Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

  9. 9

    Kaksi vaarallista vankikarkuria saatiin kiinni – löytyivät neljän kilometrin päästä vankilasta

  10. 10

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  5. 5

    ESS: Nainen palasi kotiin ja löysi kuuman asunnon lattialta kuolleet akvaario­kalansa – ex-miehen julma kiusa paljastui

  6. Näytä lisää