Minna, Vilma, Miina

Urheilu

Valikko

Minna Kauppi kolmas maailmancup-kisassa

Julkaistu:

Minna Kauppi jatkoi hyvää menoaan ja sijoittui kolmanneksi suunnistuksen maailmancupin yhdeksännessä osakilpailussa sprintissä tiistaina Sälenissä Ruotsissa. Voittajalle, matkan maailmanmestarille Norjan Anne Margrethe Hauskenille hopeamitalisti Kauppi hävisi 2,6 kilometrillä 22 sekuntia.

Kaksikon väliin ennätti pitkällä matkalla MM-pronssia ottanut Ruotsin Annika Billstam 11 sekuntia suomalaista nopeampana.

Kauppi juoksi väsynein jaloin.

- Ei vain enää kulje paremmin, taisi paras vauhti mennä viime viikon MM-kisoissa. Onneksi jaksoin suunnistaa eikä virheitä juurikaan tullut. Kisa kaikkiaan oli fyysisesti vaativa.

Sprintti käytiin laskettelurinteessä ja sen viereisellä peitteisellä alueella, eli täysin poikkeavana MM-kisojen kaupunkisprintistä, ja maaliinkin tultiin vielä ylämäkeen.

- Olihan maastopohja raskaampi kuin katukivetys, Kauppi naureskeli.

Kymmenen joukkoon ei muita suomalaisia sijoittunut; Liisa Anttila ja Katri Lindeqvist olivat samalla ajalla 13:ntena, lähes puolitoista minuutta voittajaa hitaampana.

- Suunnistuksellisesti oli perussuoritus, mutta juoksu ei kulkenut, olin ihan puhki, Anttila totesi.

- Ihmettelen suurta eroa, sillä juoksu kulki kohtalaisesti eikä suunnistuksessa tullut suuria virheitä, Lindeqvist sanoi.

  • suunnistus
Näitä luetaan!
  1. 1

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  2. 2

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  3. 3

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  4. 4

    Timo, 36, sai napattua videolle salaman tuhovoiman Savonlinnassa – katso, miltä näyttää isku taivaalta

  5. 5

    Silja Galaxylta mereen pudonnut kuoli

  6. 6

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  7. 7

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  8. 8

    Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

  9. 9

    Kädenpuristelua, tylyä tönintää ja vaivaantuneita katseita – IS seurasi Trumpin ensimmäistä Nato-huippukokousta

  10. 10

    Kristittyjä kuljettaneeseen linja-autoon hyökättiin – yli 20 kuollut Egyptissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  2. 2

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  3. 3

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  4. 4

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  5. 5

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  6. 6

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  7. 7

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  8. 8

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  9. 9

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  10. 10

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  2. 2

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  3. 3

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  4. 4

    Timo, 36, sai napattua videolle salaman tuhovoiman Savonlinnassa – katso, miltä näyttää isku taivaalta

  5. 5

    Silja Galaxylta mereen pudonnut kuoli

  6. Näytä lisää