Kullervo

Urheilu

Niemi iloitsi Fulhamin säilymisestä

Julkaistu:

Fulhamin huikea loppukiri Englannin Valioliigassa nosti joukkueen lopulta niukasti kuiville ja sarjapaikka säilyi maalieron turvin. Fulham pelasi veitsi kurkulla vielä kauden päätöspäivänä sunnuntaina Portsmouthin vieraana, mutta otti tarvittavat kolme pistettä Danny Murphyn osumalla lukemin 1-0.

- Hyvältä näytti, todella hyvä esitys meiltä. Varmasti ihmiset nyt sanovat, että Portsmouthin ajatukset olivat jo cupin finaalissa, mutta pelasimme hyvin ja rauhallisesti, emmekä panikoineet missään vaiheessa, katsomon puolelta ottelua seurannut Fulhamin maalivahti Antti Niemi kertoi.

Niemi myönsi, että usko säilymiseen alkoi itselläkin olla koetuksella muutama kierros sitten, mutta tammikuussa joukkueen peräsimeen tarttuneen Roy Hodgsonin opit alkoivat purra yhdennellätoista hetkellä.

- Jälkeenpäin ajatellen paras kunto osui 3-4 viimeiseen peliin. Voitto Manchester Citysta vieraissa oli jonkinlainen käännekohta, kun nousimme 0-2-tappioasemasta voittoon. Birmingham-peli oli jo pitkään tiedetty pakkovoitoksi ja nyt vielä Portsmouth meni nurin.

- Sunderland- ja Liverpool-tappioiden jälkeen en olisi kyllä itsekään lyönyt säästöjäni likoon säilymisen puolesta. Tämä vain osoittaa miten tasainen tämä sarja on, muutamalla voitolla oma tilanne muuttuu ja paljon.

Niemi nostaa myös hattua Hodgsonille, joka sai joukkueen kurssin käännettyä lopulta.

- Kyllä tästä varmasti Roylle paljon kredittiä pitää antaa. Tammikuusta saakka on varmasti ollut aika rankkaa kaikilla pelaajilla, mutta Roy on uskonut omaan juttuunsa ja sai sen myös toimimaan.

Niemi itse seurasi kauden viimeiset ottelut katsomon puolelta ja myöntää, että ihan samanlaista tunnekuohua säilyminen ei aiheuttanut kuin vuosi sitten.

- Rehellisesti pitää sanoa, että fiilis ei ole ihan samanlainen kuin viime kaudella kun itse pelasin nämä ratkaisupelit. Olen kuitenkin todella onnellinen koko seuran puolesta. Tässä seurassa on paljon hienoja työntekijöitä fysioterapeuteista aina toimistoväkeen asti. Putoaminen olisi varmasti ollut monen kannalta aika kova paikka.

Jatkosta Niemi ei lähtenyt vielä isommin spekuloimaan. Hän uskoo, että koko seura aloittaa tulevan rakentamisen vasta nyt.

- Eiköhän kaikki ole keskittynyt aika paljon tähän sunnuntaihin ja varmasti Hodgson ja seurajohto istuvat seuraavan parin viikon aikana alas ja keskustelevat. Muutoksia varmaan tapahtuu, kaksi vuotta peräkkäin on nyt kuitenkin säilytty todella niukasti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Finnairin lento Hongkongiin palasi Helsinkiin – kone laskeutui ”tavanomaista suuremmalla nopeudella”

  2. 2

    Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

  3. 3

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  4. 4

    Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

  5. 5

    Kuski sai sairauskohtauksen, turisti pysäytti bussin jyrkänteen reunalle Itävallassa: ”Olimme katastrofin partaalla”

  6. 6

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  7. 7

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  8. 8

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  9. 9

    Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

  10. 10

    Salaisesta muistiosta paljastui suunnitelma ydintuhosta – näin laskeuma osuisi Helsinkiin: aikaa vain tunteja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  3. 3

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  4. 4

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  5. 5

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  6. 6

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  7. 7

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  8. 8

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  9. 9

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  10. 10

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  9. 9

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Finnairin lento Hongkongiin palasi Helsinkiin – kone laskeutui ”tavanomaista suuremmalla nopeudella”

  2. 2

    Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

  3. 3

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  4. 4

    Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

  5. 5

    Kuski sai sairauskohtauksen, turisti pysäytti bussin jyrkänteen reunalle Itävallassa: ”Olimme katastrofin partaalla”

  6. Näytä lisää