Perttu

Urheilu

Pelicans niisti HIFK:ta 10-1

Julkaistu:

Illan jääkiekon SM-liigakierroksen kuumin tulos oli Helsingin IFK:n konttaaminen Lahdessa.

Vielä viime kauden syksyllä yhtenä liigan heittopusseista tunnettu Pelicans mätti Helsingin petokissoja kirsuun peräti 10-1. Samalla Pelicans harppasi sarjataulukossa heittämällä HIFK:n ohi toiseksi heti Jokerien perään.

- Tämä ei ollut tavallinen tappio, vaan lähinnä joukkomurha. Vastustaja voitti kaikki kaksinkamppailut ja hallitsi kaikilla osa-alueilla peliä. Jokaisen täytyy tutkiskella itseään, sillä tällainen ei voi toistua, HIFK:n päävalmentaja Bob Francis sanoi.

HIFK:n maalissa aloittanut Jan Lundell pääsi kaukalossa päälle painaneesta piinasta vaihtoon tilanteen ollessa 6-0 ottelun puolivälissä. Maalille luisteli 17-vuotias Juuso Oinonen.

Sarjakärki Jokerit pyöritti Ässiä mennen tullen, vaikka Ässät meni alussa maalin johtoon. Jani Rita mätti neljä maalia, kun Jokerit runnoi lopulta vakuuttavaan 8-2-voittoon.

Liigan tyvipään kamppailussa KalPan kurimus syveni, kun SaiPa vei tärkeät pisteet Lappeenrannassa 6-3. KalPan johto on vihjannut kriisipalaverin järjestämisestä ja muutosten tekemisestä joukkueeseen, mikäli otteet eivät parane. Eivät parantuneet ainakaan tänä iltana.

Keskikastissa Ilves kohensi asemiaan nappaamalla täydet pisteet vierailulla käyneeltä Espoon Bluesilta maalein 4-3.

TPS junttasi paalunsa syvemmälle liigan tyvipäähän ottamalla kotonaan nokkiinsa Kärpiltä 1-3.

Rauman Lukko veti JyPin jarrukahvasta 4-2-kotivoitollaan.

HPK nappasi kaksi pistettä jatkoajalle menneessä pelissä Tapparaa vastaan. Voitto irtosi lopulta 3-2.

(IS)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Prinsessa Victoria kunnioitti 100-vuotiasta Suomea upealla eleellä – hienostuneessa asussa kiehtova yksityiskohta

  2. 2

    Kuva ampumahiihtäjän sykekäyrästä hätkähdytti – suomalaisen naisurheilijan leposyke myös aivan poikkeuksellinen

  3. 3

    Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

  4. 4

    Linda Linen pika-alus törmäsi laituriin Tallinnassa – päivän kaikki lähdöt peruttu

  5. 5

    HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

  6. 6

    Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

  7. 7

    Tämä bestmanin puhe tullaan muistamaan! Pornosivusto mukana juonessa, morsian repesi nauruun

  8. 8

    Alexander Stubb muistelee koko perhettä järkyttänyttä yötä: ”Kello 2.38 heräsin valtavaan kolinaan”

  9. 9

    Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

  10. 10

    Älä kasvata hometta taloosi! Näin kaukana nurmikon ja kukkapenkin tulisi sijaita sokkelista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  4. 4

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  5. 5

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  6. 6

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  7. 7

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  8. 8

    Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

  9. 9

    Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

  10. 10

    Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Prinsessa Victoria kunnioitti 100-vuotiasta Suomea upealla eleellä – hienostuneessa asussa kiehtova yksityiskohta

  2. 2

    Kuva ampumahiihtäjän sykekäyrästä hätkähdytti – suomalaisen naisurheilijan leposyke myös aivan poikkeuksellinen

  3. 3

    Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

  4. 4

    Linda Linen pika-alus törmäsi laituriin Tallinnassa – päivän kaikki lähdöt peruttu

  5. 5

    HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

  6. Näytä lisää