Ritva

Urheilu

Valikko

Kimi oli F1-harjoitusten toiseksi nopein

Julkaistu:

Kimi Räikkönen oli tyytyväinen F1-sarjan Saksan gp:n perjantain harjoitusten antiin. McLaren-tallin suomalaisässä oli harjoitusten toiseksi nopein kisakuljettaja Ferrarin saksalaistähden Michael Schumacherin jälkeen.

Räikkönen ei ajanut ensimmäisessä harjoitusjaksossa, vaan kiihdytti Hockenheiminringin radalle vasta toisessa ajojaksossa. Toisen harjoitusjakson alussa radan pinta oli tihkusateen jäljiltä märkä, mutta se kuivui suhteellisen nopeasti.

- Olen melko tyytyväinen siihen, mitä saatiin aikaiseksi. Kaikki tehtiin, mitä pitikin, yhteensä yhdeksän kierrosta kaasutellut Räikkönen sanoi.

Perjantaina nopeinta vauhtia piti BMW:n puolalainen testikuljettaja Robert Kubica, joka kellotti päivän nopeimman ajan 1.16,225 toisen harjoitusjakson aikana. Räikkönen oli Kubicaa 0,815 ja Schumacheria 0,538 sekuntia hitaampi.

Sääennusteiden mukaan sunnuntain kisa saatetaan ajaa vesikelillä. Räikkönen ei kuitenkaan kokeillut perjantaina niin sanottuja välikelin tai sadesään renkaita.

- En oikein osaa sanoa olisiko se (sadekelin renkailla ajaminen) ollut tarpeen. Minä en ole sääennustaja, mutta katsotaan nyt, Räikkönen totesi.

Rosberg kolaroi

MM-sarjaa 17 pisteen turvin ennen Schumacheria johtava espanjalainen Fernando Alonso oli perjantain toisen harjoitusjakson 15. nopein. Renault-kuljettaja jäi Kubican kärkiajasta 1,857 sekuntia.

Williams-tallin Nico Rosbergin päivä oli murheellinen. Saksalainen ajoi päivän aikana vain kolme kierrosta. Rosberg kolhi autonsa perän kaiteeseen ensimmäisessä ajojaksossa, eikä päässyt toisessa harjoituksessa radalle lainkaan.

Räikkösen espanjalainen tallitoveri Pedro de la Rosa porhalsi toisen harjoitusjakson kahdeksanneksi nopeimman ajan. Hän jäi Kubicasta 1,291 sekuntia.

Hockenheimringillä ajetaan lauantaina aika-ajo. Kauden 12/18 osakilpailu kaasutellaan sunnuntaina.

Räikkönen ampaisi viime vuonna Saksan gp-kisaan paalupaikalta ja ajoi kilpailun nopeimman kierroksen, mutta joutui keskeyttämään hydrauliikkavian takia.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  4. 4

    Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

  5. 5

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  6. 6

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  7. 7

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  8. 8

    14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

  9. 9

    He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

  10. 10

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  4. 4

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  5. 5

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  6. 6

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  7. 7

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  8. 8

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  9. 9

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  10. 10

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  4. 4

    Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

  5. 5

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  6. Näytä lisää