Tiina, Kirsi, Krista

Urheilu

Valikko

Kitee ja Nurmo jatkoivat Stadissa siitä mihin jäivät

Julkaistu:

Enää ei tarvitse arvuutella, kumpi purkaa Kiteen ajotilanteet, Toni Kohonen vai Sami Joukainen. Kiteen pelinjohtajan Pasi Varosen pelikirjan (kai sellainen on pakko olla pesiksessäkin) kohdassa Kotiutukset lukee, että ajotilanteessa kanuuna Joukainen ajetaan asemiin kotipesään.

Lyöjäjokeri Joukainen (2 IS-tähteä ) pääsi yrittämään kotiutusta neljästi eilen miesten superpesiksen kauden avauksen varaslähdössä Finnair-stadionilla Helsingissä. Joukainen onnistui vain kerran mutta sitäkin komeammin. Hän vetäisi ykkösrajasta läpi ja millä muulla kentällä tahansa paitsi Finskin kaukalossa saldo olisi ollut 1+3, nyt tuli vain kaksi tavallista.

Nekin riittivät viime kauden finalistien uusinnassa kaatamaan Nurmon. Mestarin ja kakkosen voimasuhteet ovat talvella säilyneet ennallaan.

- Pelin alussa kone jyrähteli pahasti, kun en päässyt avausvuorossa yrittämään. Onneksi sitten toisella jaksolla hyvällä lyönnillä tuli kaksi, Joukainen sanoo.

Ei ole talvella muuttunut Kohonenkaan. Kode tikkasi avausjakson Kiteen ainoan ja oli lähellä kunnariakin sivaltamalla kolmannellaan ykköslaidasta läpi. Ulkopelin päätyönään Kode pimitti Nurmon lyöjät niin tehottomiksi, että vain jokeri Antti Piuhola sai kundin himaan.

- Yllätys, että tuli tuommoisetkin tehot. Tästä on kiva aloittaa oikea sarja, Kohonen (3 IS-tähteä ) tuumii.

Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  2. 2

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  3. 3

    Heinäveden nunna kateissa jo 2 viikkoa – poliisi sulki yhden teorian pois: ”Ei ole sen luontoinen ihminen”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Ravintola ryöstettiin aseella uhaten Kemissä – poliisi julkaisi kuvan punaisella naisten pyörällä saapuneesta epäillystä

  6. 6

    Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

  7. 7

    Reinerin tytär Linda, 16, karkasi Isisin riveihin – isä kuuli romahduttavan uutisen lapsestaan radiosta autobahnilla

  8. 8

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  9. 9

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  10. 10

    Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  3. 3

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  4. 4

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  5. 5

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  6. 6

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  7. 7

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  8. 8

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  9. 9

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  10. 10

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  2. 2

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  3. 3

    Heinäveden nunna kateissa jo 2 viikkoa – poliisi sulki yhden teorian pois: ”Ei ole sen luontoinen ihminen”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Ravintola ryöstettiin aseella uhaten Kemissä – poliisi julkaisi kuvan punaisella naisten pyörällä saapuneesta epäillystä

  6. Näytä lisää