Armas

Urheilu

Valikko

Vålerenga piti Hakaa pilkkanaan

Norjan viime kauden hopeajoukkue Vålerenga on yksikertaisesti päättänyt selviytyä tänä vuonna Mestarien liigaan. Se tuli myös erittäin selväksi Valkeakosken Hakalle. Norjalaiset voittivat eilen Valkeakoskella pelatun karsintaottelun maalein 4-1.

Skandinaviassa jalkapallolla on suuria eroja niin kentällä kuin sen ulkopuolella, ja juuri sen norjalaiset eilen todistivat. Kovan luokan pelaajamateriaalin koonneen Vålerengan starat esittelivät taitojaan Tehtaan kentällä, ja tietäähän sen, miten sellaisessa kyydissä suomalaiselle käy.

Takkiin tuli ja isosti.

Hakan unelma jatkopaikasta eli 18 minuuttia. Ottelun yhdeksännellä minuutilla Hakan Toni Lehtisen terävä laukaus painui ohi Vålerengan islantilaismaalivahdin Arni Gautur Arnasonin ja noin 2000 katsojaa elivät vielä siinä toivossa, että Haka onnistuisi yllättämään norjalaisseuran.

Toisin kuitenkin kävi. 27. minuutilla Hakan unelmat murentuivat. Kjetil Waehler onnistui tasoittamaan ottelun ja vain kaksi minuuttia myöhemmin Flo puski pallon verkkoon.

Ottelun parasta antia olivat Vålerengan läpi ottelun laulaneet kannattajat. Ennen ottelun alkua norjalaiset muistuttivat vuoden 2001 Lahden tapahtumista levittämällä banderollin "Sisu=epo". Ottelun 80. minuutilla Vålenrenga-klanen pani jalalla koreasti letkajenkan tahdissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  2. 2

    Neljää ulkomaalaistaustaista miestä epäillään taposta Tampereella – poliisi: ”Ei asuntoon ole vahingossa menty”

  3. 3

    Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

  4. 4

    Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

  5. 5

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  6. 6

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  7. 7

    Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

  8. 8

    Miksi vatsa turpoaa? Sisätautilääkäri kertoo, milloin vatsakipuisen pitää mennä lääkäriin

  9. 9

    Lewis Hamilton kunnioitti syksyllä kuollutta Aki Hintsaa upealla tavalla – tässä on ”pikku-Aki”

  10. 10

    Sauli Koskinen täyttää 32 vuotta – Adam Lambert onnitteli ex-rakastaan herkällä pusukuvalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  3. 3

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  4. 4

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  5. 5

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  6. 6

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  7. 7

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  8. 8

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  9. 9

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  10. 10

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  2. 2

    Neljää ulkomaalaistaustaista miestä epäillään taposta Tampereella – poliisi: ”Ei asuntoon ole vahingossa menty”

  3. 3

    Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

  4. 4

    Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

  5. 5

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  6. Näytä lisää