Pertti, Albert

Urheilu

Valikko

Sisarukset vastakkain Wimbledonissa

Amerikkalaiset Williamsin sisarukset Serena ja Venus tekevät huomenna tennishistoriaa Wimbledonin turnauksessa.

Sisarukset kohtaavat toisensa välieräottelussa, joten lauantain loppuottelussa pelaa varmasti yksi Williams.

Sisarukset kohtaavat nyt toisen kerran Grand Slam -turnauksessa. Kaikkiaan he ovat pelanneet keskenään neljästi ja Venus on voittanut otteluista kolme.

Tyttöjä valmentaa heidän isänsä Richard. Hän ei aio mennä huomenna katsomaan tyttäriensä ottelua, vaan menee ennemmin hautajaisiin.

Isä aikoo kuitenkin lyödä vetoa ottelusta. Hän sijoittaa 50 puntaa eli 474 markkaa kummallekin tyttärelleen.

Sisaruksista 20-vuotias Venus on sijoitettu turnauksessa viidenneksi ja 18-vuotias Serena kahdeksanneksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

  3. 3

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  4. 4

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  5. 5

    Kommentti: Macron voittaa, ehkä

  6. 6

    Tshekin entinen maajoukkuepuolustaja kuoli 31-vuotiaana – ruumis löytyi kotoa

  7. 7

    Katso kohokohdat: Lionel Messi upotti Real Madridin lisäajalla – törkytaklauksen tehnyt Sergio Ramos ajettiin ulos

  8. 8

    IS seuraa Ranskan vaaleja hetki hetkeltä: Tulosennusteet julki – kahden kärki selvillä

  9. 9

    Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

  10. 10

    Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  2. 2

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  3. 3

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  4. 4

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  5. 5

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  6. 6

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  7. 7

    Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

  8. 8

    Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

  9. 9

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  10. 10

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

  3. 3

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  4. 4

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  5. 5

    Kommentti: Macron voittaa, ehkä

  6. Näytä lisää