Teresa, Tessa, Terttu

Urheilu

Valikko

Lähteekö Thierry Henry Arsenalista?

Arsenalin jalkapallojoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä Thierry Henry on jo pitkään ollut Barcelonan puheenjohtajan Joan Laportan hankintalistalla.

Henry on toistuvasti sanonut, ettei hän neuvottele minkäänlaisista sopimuksista ennen kauden loppua. Arsenalin manageri Arsene Wenger on tulkinnut tilanteen niin, että hän joutuu luopumaan supertähdestään ensi kesänä. Wenger suunnittelee ranskalaisen kanuunan tilalle Atletico Madridin espanjalaista hyökkääjää Fernando Torresia, josta hän on valmis maksamaan 22 miljoonaa euroa.

Henryn lähdön puolesta puhuvat monet asiat. Huhujen mukaan Henry ei ole tyytyväinen Arsenalin pelaajapolitiikkaan, sillä hyviä hankintoja ei ole tehty tarpeeksi. Chelsea on vienyt kerman päältä.

Lisäksi Henry on jo tehnyt henkilökohtaisesti historiaa Arsenalissa, muualla sivut ovat vielä tyhjiä. Viimeisenä muttei vähäpätöisimpänä syynä on raha. Barcelonassa hän tienaisi taatusti nykyistäkin enemmän.

Laporta on varannut Henryn ostamiseksi 44,3 miljoonaa euroa. Hankkimalla Henryn Laporta vahvistaisi mahdollisuuksiaan tulla uudelleen valituksi Barcelonan puheenjohtajaksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  2. 2

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  3. 3

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

  6. 6

    Suomenhevosen siitosura toi tuhansia jälkeläisiä ja miljoonia euroja – 28-vuotias legenda pääsi ansaituille eläkepäiville

  7. 7

    Tuore ennuste: Vapun säästä tulossa kostean viileä, mutta sen jälkeen tapahtuu käänne – ”Lämpötila pääsee kipuamaan”

  8. 8

    Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

  9. 9

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  10. 10

    Venäjän puolustusministeri: Naton ilmavoimien partiointi Itämerellä on uhka Venäjälle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  2. 2

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  5. 5

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  6. 6

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  7. 7

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  8. 8

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  2. 2

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  3. 3

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

  6. Näytä lisää