Tiina, Kirsi, Krista

Urheilu

Valikko

Vaihto harkinnassa - olympiavoittajasta voi tulla suomalainen!

Julkaistu:

Suomi on jäämässä Vancouverissa ilman kultamitalia, mutta seuraavissa olympialaisissa saatetaan sittenkin nähdä suomalainen puolustamassa kultaa.

Freestylehiihdon hypyissä olympiakullan ennakkoluulottomilla ja vaikeilla hypyillään valloittanut australialainen Lydia Lassila harkitsee Helsingin Sanomien mukaan kansallisuuden vaihtamista.

Jos asiat muuttuvat aikeista teoiksi, Lassilalla on mahdollisuus kilpailla Sotshin isännöimissä vuoden 2014 talviolympialaisissa suomalaisena.

- Jos jatkan, niin miksen suomalaisena, Lassila sanoi lehdelle.

Vielä Vancouverissa aussilipun alla laskenut Lassila on naimisissa entisen kumparelaskijan, suomalaisen Lauri Lassilan kanssa.

Lassila edusti suomea kumparelaskijana muun muassa Naganon olympialaisissa vuonna 1998.

Toistaiseksi ilman kultamitalia olevalla Suomella on enää yksi mahdollisuus kirkkaimpaan mitaliin, kun kisojen päätöspäivänä sunnuntaina on ohjelmassa enää Kanadan ja USA:n välinen miesten jääkiekkofinaali sekä miesten 50 kilometrin hiihdon yhteislähtökilpailu.

Lassila olisi kelpo lisä Suomen Sotshin joukkueeseen, sillä 50 kilometrin hiihdosta tuskin on kultaa tulossa. Vahvin menestyjäehdokas suomalaisista on Sami Jauhojärvi, joka joutuu lähtemään päämatkalleen kuitenkin sairastelun jälkeen.

  • Vancouver2010
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  4. 4

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  5. 5

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  6. 6

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  7. 7

    Juurineen revityt hillat herättivät porun – oletko kuullut marjanpoimijoiden 500 metrin säännöstä?

  8. 8

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Trump on taipumassa Venäjä-pakotteiden hyväksymiseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  4. 4

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  5. 5

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  6. 6

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  7. 7

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  8. 8

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  9. 9

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  10. 10

    Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. 6

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  7. 7

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  4. 4

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  5. 5

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  6. Näytä lisää