Armas

Urheilu

Valikko

Ferrari maksaa jo palkkaa Kimille

IS Veikkaajan tietojen mukaan F1-kuljettaja Kimi Räikkösellä olisi ollut jo yli vuoden ajan sopimus Ferrari-tallin kanssa. Ilmaiseksi italialaistalli ei kuitenkaan ole saanut houkuteltua "jäämiestä" riveihinsä.

- Räikkönen on meidän sijoituksemme tulevaisuuteen, Ferrarin tallipäällikkö Jean Todt kommentoi saksalaislehti Bild Am Sontagissa.

Talli on maksanut Räikköselle 400000 euron kuukausipalkkaa. Tällä korvauksella Ferrari on varmistanut sen, että Räikkönen ei tartu muiden tallien tarjouksiin.

Räikkönen on siis kuitannut Ferrarilta palkkaa jo noin viisi miljoonaa euroa, vaikka ei ole ajanut tallin autolla metriäkään. Kuljettajien välisestä marssijärjestyksestä kertoo paljon se, että Ferrari maksaa kovempaa palkkaa Räikköselle kuin tallin kakkoskuljettajalle Felipe Massalle.

Renault-talli ei ole luopunut toivosta saada suomalaiskuljettajaa riveihinsä. Jos Ferrari päättäisi jostain syystä luopua Räikkösestä, olisi ranskalaistallilla mahdollisuus palkata Räikkönen.

Renault on tiettävästi tarjonnut Räikköselle neljän vuoden sopimusta, mutta ranskalaistalli ei pysty rahallisesti kilpailemaan Ferrarin kanssa

Näitä luetaan!
  1. 1

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  2. 2

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  3. 3

    Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

  4. 4

    Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

  5. 5

    Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

  6. 6

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  7. 7

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  8. 8

    Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

  9. 9

    Neljää ulkomaalaistaustaista miestä epäillään taposta Tampereella – poliisi: ”Ei asuntoon ole vahingossa menty”

  10. 10

    Miksi vatsa turpoaa? Sisätautilääkäri kertoo, milloin vatsakipuisen pitää mennä lääkäriin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  3. 3

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  4. 4

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  5. 5

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  6. 6

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  7. 7

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  8. 8

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  9. 9

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  10. 10

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  2. 2

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  3. 3

    Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

  4. 4

    Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

  5. 5

    Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

  6. Näytä lisää