Usko

Urheilu

Valikko

TamU tarrasi mestaruuteen

Jo huhtikuussa ilmestynyt IS Futis sen kertoi: Tampere United on Veikkausliigan mestari kaudella 2006.

Eilisen sarjakierroksen jälkeen tuota profetiaa kiistää enää harva. Muut mestaruutta tavoitelleet joukkueet kompastuivat, mutta TamU sen kuin porskuttaa. United kaatoi eilen KuPSin vieraissa 2-0.

MyPan voitto FC Hongasta sekä FC Hakan ja HJK:n tasapeli olivat kuin tehty TamUlle. Tamperelaisilla on nyt 41 pistettä, kun Hongalla, HJK:lla ja Hakalla on 35 pinnaa.

Unitedin mestaruustie on nyt yhtä suora ja nopea kuin moottoritie Tampereelta Helsinkiin.

TamUn valmentaja Ari Hjelm on kuitenkin sen verran kokenut kettu, ettei vielä tuuletellut varmalla mestaruudella.

- Sota jatkuu, Hjelm sanoi kunnon pokerinpelaajan tavoin.

Huhtikuussa Hjelm kertoi odottavansa tasaista sarjaa, jossa ratkaisut nähdään vasta syksyllä.

- Loppusuoralla kaikki ratkeaa, heinäkuun ensimmäisestä lähtien. Se on mestari, kenellä silloin loksahtaa palaset kohdalleen, Hjelm totesi.

TamUn palapeli on nyt kaikista pisimmällä. Kolmen viimeisen ottelun saalis on kolme voittoa ja täydet yhdeksän pistettä. HJK:n kolmen ottelun saldo on viisi pistettä, Hongan kolme ja Hakan kaksi.

Ainoastaan loukkaantumiset voivat enää nousta TamUn mestaruustien esteeksi. Joukkueen pelaajarinki ei kestä enää yhtään vammaa. Eilen Kuopiossa mukana oli vain neljä vaihtomiestä.

Eiliset tulokset:
KuPS-TamU 0-2
FC Haka-HJK 2-2
MyPa-FC Honka 2-1
MIFK-KooTeePee 4-1
TPS-FF Jaro 0-3
VPS-FC Inter 0-2

Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  3. 3

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  4. 4

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  5. 5

    Yli 100 kadonnutta löytänyt Reino Savukoski saapuu etsimään 38-vuotiasta Valtteria

  6. 6

    Suomalaislupaus nousi otsikoihin Kanadassa – ilmaveivi ja hattutemppu samassa ottelussa

  7. 7

    Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

  8. 8

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  9. 9

    Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

  10. 10

    Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  3. 3

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  4. 4

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  5. 5

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  6. 6

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  7. 7

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  8. 8

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  9. 9

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  10. 10

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  3. 3

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  4. 4

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  5. 5

    Yli 100 kadonnutta löytänyt Reino Savukoski saapuu etsimään 38-vuotiasta Valtteria

  6. Näytä lisää