Varpu, Vaula

Urheilu

Rosvot iskivät Vancouverin olympialaisissa - huijasivat jättisumman

Julkaistu:

Talviolympialaisten järjestäjällä VANOC:lla on edessään pääsylippujen kauppaan liittyneen luottokorttihuijauksen setviminen. Rosvot huijasivat itselleen pari miljoonaa Kanadan dollaria varastetuilla luottokorttitunnisteilla.

Sotku syntyi järjestäjien ylläpitämässä pääsylippujen jälleenmyynnissä. Järjestäjät halusivat antaa lippuja hankkineille ihmiselle jälleenmyyntiväylän siinä tapauksessa, että he eivät käytä lippuja.

Ryhmä latvialaisia rikollisia käyttivät tilaisuutta edukseen ja osti lippuja varastettujen luottokorttinumeroiden avulla. Sen jälkeen he myivät liput edelleen.

Lippujen uudelleen myynti sujui hyvin ja turvallisesti. Ongelma syntyi siitä, että luottokorttitiedot olivat valheellisia.

Kisojen aikana järjestelykomitean edustajat havaitsivat epäilyttävää toimintaa myyntisivustossa ja hälyttivät poliisin. Ainakin kaksi latvialaista otettiin kiinni kisojen aikana.

VANOC on palauttanut rahaa parillesadalle ihmiselle, jotka myivät liput huijareille. VANOC on aloittanut neuvottelut rahalaitosten ja vakuutusyhtiöiden kanssa tapahtuman vastuista.Yhteensä jälleenmyyntibisneksessä myytiin noin 13 000 ihmisen lippuja.

Olympialaisten vastustajien iskut ovat jatkuneet kisojen jälkeen. Keskiviikkona räjäytettiin pommi Royal Bank of Canadan sivukonttorissa Ottawassa. Syy oli kuulemma siinä, että pankki tuki olympialaisia.

FFFC-Ottawaksi itseään kutsuva ryhmä uhkasi uusilla toimilla G8- ja G20-maiden kokouksessa kesäkuussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkönen ja Vettel tekivät historiaa: Tällaista keskeytystä ei ole nähty ikinä F1-historiassa

  2. 2

    Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

  3. 3

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  4. 4

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  5. 5

    Uutuuskirja: Johannes Virolaisen lapsuuden sairaus esti lasten saamisen ja katkeroitti ensimmäisen avioliiton

  6. 6

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  7. 7

    Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani lopetti vain 25-vuotiaana – kertoo nyt, mihin katosi viisi vuotta sitten

  8. 8

    Niki Lauda ihmettelee Kimi Räikkösen syyttämistä

  9. 9

    Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

  10. 10

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  2. 2

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  3. 3

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

  6. 6

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  7. 7

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  8. 8

    Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

  9. 9

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  10. 10

    Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkönen ja Vettel tekivät historiaa: Tällaista keskeytystä ei ole nähty ikinä F1-historiassa

  2. 2

    Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

  3. 3

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  4. 4

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  5. 5

    Uutuuskirja: Johannes Virolaisen lapsuuden sairaus esti lasten saamisen ja katkeroitti ensimmäisen avioliiton

  6. Näytä lisää