Teijo

Urheilu

Valikko

Kenteris ja Thanou - tänään on tuomiopäivä

Kreikkalaisilla pikajuoksijoilla Kostas Kenteriksellä ja Ekaterini Thanoulla on tänään käsillä tuomiopäivä. Kaksikko on kutsuttu KOK:n lääketieteellisen komitean kuultavaksi, koska heidän epäillään tarkoituksella jättäytyneen pois dopingtestistä viime viikolla.

Jos Kenteris ja Thanou vihdoin tänään testataan, ovat mahdolliset kielletyt aineet saattaneet jo poistua heidän elimistöistään.

- Esimerkiksi tietyt piristeet ja pikatestosteronit poistuvat elimistöstä noin yhdessä tai kahdessa vuorokaudessa. Jotkut rasvaliukoiset steroidit saattavat näkyä testeissä vielä usean kuukauden jälkeen, kertoo Tapio Kallio Suomen Antidopingtoimikunnasta.

Kallion mukaan ammattimaisesti douppaavat urheilijat suosivat pääasiassa lyhyitä kuureja nopeasti elimistöstä katoavilla aineilla.

- Urheilijan kannalta ongelma on se, että aineiden vaikutus myös lakkaa melko nopeasti. Esimerkiksi piristeiden käytöstä ei ole mitään hyötyä, ellei niitä nauti juuri ennen kilpailusuoritusta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  2. 2

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  3. 3

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  4. 4

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  5. 5

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  6. 6

    Huono ajokeli on aiheuttanut jo useita kolareita

  7. 7

    28-vuotiaana kuolleen Heath Ledgerin siskot tyrmäävät veljeensä liitetyt spekulaatiot – ”Asia oli täysin päinvastoin”

  8. 8

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  9. 9

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  10. 10

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  3. 3

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  4. 4

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  5. 5

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  6. 6

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  7. 7

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  8. 8

    Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

  9. 9

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  10. 10

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  2. 2

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  3. 3

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  4. 4

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  5. 5

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  6. Näytä lisää