Minja, Miisa

Urheilu

Varamies Hiltunen aikoo huutaa Sten/Niemisen olympiamenestykseen

Julkaistu:

Soutaja Ilona Hiltunen on Pekingin olympialaisissa uuden tilanteen edessä. Hän toimii kevyeen pariairokaksikkoon osallistuvien Sanna Stenin ja Minna Niemisen varamiehenä.

Maailmancupeissa ja muissa arvokisoissa Hiltunen, 29, on aina päässyt kilpailemaan omassa luokassaan ja ollut samalla valmis hyppäämään myös kaksikkoon. Ilman haavereita hän seuraa olympialaisissa sivusta, kun Sten ja Nieminen tavoittelevat kärkisijoja.

Vuosi sitten MM-kisoissa kevyessä yksikössä kuudenneksi sijoittunut Hiltunen ei vielä tiedä, miten hän tottuu uuteen rooliin.

- Ehkä eniten harmittaa se, että mieli tekisi kovasti kisaamaan. Vähän itseäkin jännittää, miten rooliin suhtautuu. Oma latinki pitää vaan purkaa kannustukseen, Hiltunen miettii.

- En usko, että siinä kuitenkaan on mitään sen ihmeempää. Pitää vain henkisesti valmistautua niin kuin olisi kisa, vaikkei olisikaan.

Hiltunen souti Niemisen kanssa kaksikossa, kun valmentaja Veikko Sinisalon vetämä projekti alkoi viisi vuotta sitten. Ensimmäinen tavoite oli selviytyä Ateenan olympialaisiin, mutta tavoite murentui heikkoihin MM-kisoihin vuonna 2003. Sten tuli myöhemmin mukaan, ja Nieminen parinaan kaksikko on tehnyt kovaa jälkeä.

Yhdessä Imatralla harjoitteleva kolmikko on soutanut kaksikkoa eri kokoonpanoilla myös kilpailutilanteissa. Koskaan Hiltunen ei kuitenkaan ole joutunut yllättäen ottamaan Stenin tai Niemisen paikkaa.

- Läheltä piti -tilanteita on kyllä ollut, kun on painojen kanssa ollut joitain ongelmia.

Painoa pitää pudottaa

Kevyessä pariairokaksikossa soutajien yhteispaino saa olla maksimissaan 114 kiloa. Sten ja Nieminen pudottavat harjoituspainostaan kilpailutilanteeseen puolenkymmentä kiloa. Sama on edessä Hiltusella, kaiken varalta.

- Paino pitää pudottaa, vaikkei pääsisikään soutamaan. Ei sitä tiedä, jos viime hetkellä tulee joku loukkaantuminen. Siinä vaiheessa ei paljon itku auta, jos on viisi kiloa ylipainoa, raisiolainen sanoo.

Valmennus- ja testausoppia Jyväskylän yliopistossa viidettä vuotta opiskeleva Hiltunen osallistui 22. heinäkuuta käytyihin ei-olympialuokkien MM-kisoihin. Sieltä hän sai kovia startteja olympialaisten varalle ja suuntasi Stenin ja Niemisen perässä Japanin Marugameen viimeistelyleirille.

- Tytöt varmistelivat (ennen MM-kisoja), että pääsenhän varmasti kannustamaan heitä Pekingissä ihan niin kuin ennenkin. Olen vielä kuuluisa kovasta äänestäni ja tavoite on aina, että huuto kuuluu Eurosportin lähetyksessä. Tähän mennessä olen aina onnistunut, Hiltunen nauraa ja kertoo, että uusia kannustushuutoja olympialaisia varten on jo mietitty.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

  2. 2

    Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

  3. 3

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  4. 4

    Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

  5. 5

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  6. 6

    Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

  7. 7

    Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

  8. 8

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  9. 9

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  10. 10

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  2. 2

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  7. 7

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  8. 8

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  9. 9

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  10. 10

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

  2. 2

    Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

  3. 3

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  4. 4

    Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

  5. 5

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  6. Näytä lisää