Aulis

Urheilu

Jari Piirainen "autuaan tietämätön" dopingväitteistä

Julkaistu:

- Erittäin raskaan luokan syytöksiä. Uskomattomia väitteitä. Vetää mielen raskaaksi, Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen sanoo puhelimessa hetkeä myöhemmin, kun Nelosen uutislähetys oli eilen pyörähtänyt ruudussa

Nelosen uutisen mukaan Suomen hiihdossa on käytetty dopingaineita järjestelmällisesti, eikä kyse ole ollut pelkästään plasmanlaajentajista, joista joukkue kärysi MM-Lahdessa 2001.

Piirainen toimi maastohiihdon lajipäällikkönä 1989-1997, siis aivan lajin ytimessä kyseisenä ajankohtana.

- Kyllä olen ollut autuaan tietämätön. Siis jos nuo väitteet pitävät paikkansa, Piirainen päivittelee.

Nelonen uutisoi, että plasmanlaajentajia käytettiin jo 1990-luvulla veridopingin peittelyyn. Piiraisenkin väitetään hankkineen plasmanlaajentajia hiihtäjien käyttöön.

- Olen aiemminkin myöntänyt, että esimerkiksi Trondheimissa 1997 käytettiin suonensisäistä nesteytystä. Ja silloin oli myös käytössä plasmaekspandereita. Tai siis en tiennyt silloin, vaan minulle kerrottiin myöhemmin. Mutta pitää muistaa, että ne eivät olleet kiellettyjä metodeja silloin, Piirainen sanoo.

Kovien dopingaineiden - epon ja kasvuhormonin - käytöstä Piirainen ei omien sanojensa mukaan ole tiennyt.

Suomen tietotoimisto uutisoi tammikuussa 1998, että hiihtäjä Jari Räsänen oli käyttänyt kasvuhormonia vuonna 1996 ja että valmennusjohto oli kiinnostunut siitä. STT oli myös saanut haltuunsa kasvuhormoniampullin.

Nelosen lähteen mukaan tiedon tultua julki Hiihtoliiton työntekijä siirsi välittömästi venäläistä punasoluhormonia ja ranskalaista kasvuhormonia sisältäneen dopingsatsin toiseen paikkaan.

- Ihmettelen, että missä meillä sellainen piilopaikka olisi ollut. Kyllä meidän nurkat saa tulla tutkimaan, Piirainen sanoo.

Nelosen tuoreimman uutisen lähde on luvannut kertoa tietonsa vaikka raastuvassa. Piiraisen mukaan Hiihtoliitto ei ole haastamassa Nelosta oikeuteen, vaan aikoo itse selvittää asiaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

  2. 2

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  3. 3

    Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

  4. 4

    Mies karkasi poliisilta – ilmoita heti havaintosi 112:een

  5. 5

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  6. 6

    Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

  7. 7

    Ulkomailla asunut Jasmin Mäntylä katuu suomalaisten mollaamista: ”Kuinka väärässä ja typerä olenkaan ollut?”

  8. 8

    Teemu Laajasalo nousemassa Helsingin seuraavaksi piispaksi

  9. 9

    Erokohussa ryvenneen Sami Minkkisen uusi rakkaus sai alkunsa bussimatkalla – silmät ja täydellinen pylly veivät jalat alta

  10. 10

    Kaikki Vain Elämää -superkauden tähdet koolla! Kaija Koolta paljastus sarjasta: ”Romahdan täysin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

  2. 2

    Amerikkalaislehti hehkuttaa suomalaiskohdetta – paratiisi vain tunnin ajomatkan päästä Helsingistä

  3. 3

    Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

  4. 4

    Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

  5. 5

    Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

  6. 6

    Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

  7. 7

    Räppärin esitys järkytti lapsiperheet Riihimäellä – pyysi alle 12-vuotiaita lavalle laulamaan maksullisesta seksistä

  8. 8

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  9. 9

    Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

  10. 10

    Minna, 50, hylkäsi kriteerinsä: ”Ihannemieheni oli pukutyyppi, joka seksin aikana sitoo minut kravatilla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  6. 6

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  7. 7

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

  2. 2

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  3. 3

    Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

  4. 4

    Mies karkasi poliisilta – ilmoita heti havaintosi 112:een

  5. 5

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  6. Näytä lisää