Ritva

Urheilu

Valikko

Mika Häkkisen työpaikka vaarassa

Julkaistu:

Formulamestari Mika Häkkiseltä uhkaa lähteä työpaikka alta. Tänä vuonna Häkkinen ajoi Saksan vakioautosarjassa DTM:ssä Mercedeksen leivissä.

Kauden päätöskisassa Hockenheimissa viime viikonloppuna Häkkinen ja hänen työnantajansa edustaja Norbert Haug olivat yhtä mieltä siitä, että todennäköisyys vantaalaisen jatkamiselle sarjassa on erittäin suuri.

Mutta eilen saksalaismedia kertoi, että koko DTM saatetaan lakkauttaa.

Jo pitkään on ollut selvää, että sarjassa pelkän heittopussin virkaa hoitanut Opel vetäytyy ensi kaudeksi sivuun. Jatkuvasti Audin ja Mercedeksen perässä nilkuttanut automerkki ei ollut riemuissaan katsojille välittyneestä kuvasta.

Näin sarjassa jatkaisivat enää Mercedes ja Audi, mutta juuri tallien väheneminen on keikauttamassa koko sarjan kumoon.

Eilen selvisi, että DTM:n tv-oikeudet omistavalla ARD :llä on sopimuksessaan pykälä, joka mahdollistaa koko kontrahdin irtisanomisen, mikäli kilpailevia automerkkejä on vähemmän kuin kolme.

- Aiomme ensin analysoida päättyneen kauden ja päättää vasta sitten, käytämmekö irtisanomisoptiomme, ARD:n urheiluosaston johtaja Günther Wollscheid ilmoitti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  4. 4

    Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

  5. 5

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  6. 6

    Clinton hyökkäsi rajusti Trumpia vastaan – ”Jotkut jopa kiistävät asioita, jotka näemme omilla silmillämme”

  7. 7

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  8. 8

    14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

  9. 9

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  10. 10

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  4. 4

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  5. 5

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  6. 6

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  7. 7

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  8. 8

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  9. 9

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  10. 10

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  4. 4

    Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

  5. 5

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  6. Näytä lisää