Marko, Markus, Markku

Urheilu

Valikko

Hiihdon dopingkohu alkoi vuosikymmen sitten

Suomen Tietotoimisto (STT) julkaisi tammikuussa 1998 kolme uutista, joissa väitettiin hiihtäjä Jari Räsäsen käyttäneen kasvuhormonia vuonna 1996 ja Hiihtoliiton johtavien henkilöiden olleen kiinnostuneita aineesta. Hiihtoliitto teki uutisista rikosilmoituksen.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi STT:n päätoimittajan ja toimittajan julkisesta herjauksesta ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin. 19 hiihtoliittolaista sai korvauksia henkisestä kärsimyksestä. Helsingin hovioikeus hylkäsi 14 hiihtoliittolaisen korvausvaatimukset ja alensi toimittajien rangaistukset sakoiksi. Korkein oikeus ei antanut valituslupaa.

Varsinainen dopingkohu nousi vuonna 2001, kun kuusi suomalaishiihtäjää kärähti Hemohes-plasmalaajentajien käytöstä Lahden MM-kisoissa. Helsinkiläiseltä huoltoasemalta oli juuri löytynyt päävalmentaja Kari-Pekka Kyrön unohtama Hiihtoliiton lääkärinlaukku, jossa oli muun muassa käytettyjä Hemohes-nestetiputuspusseja ja verisiä ruiskuja.

Poliisi alkoi tutkia Kyröä epäiltynä salakuljetuksesta. Vantaan käräjäoikeus tuomitsi Kyrön vuonna 2004 sakkoihin salakuljetuksesta ja petoksen yrityksestä.

Kyrön katsottiin tuoneen Hollannista Suomeen epo- ja kasvuhormonia vuosina 1999-2000. Petoksen yritykseksi katsottiin se, että Kyrö väitti STT:n dopinguutista käsitelleessä oikeudenkäynnissä, ettei suomalaisessa hiihdossa käytetty dopingia hänen valmentaja-aikanaan. Käräjäoikeuden tuomiosta ei valitettu hovioikeuteen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  2. 2

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  3. 3

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  4. 4

    Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

  5. 5

    Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

  6. 6

    ”Vuosisadan ryöstö” Paraguayssa: Räjähteitä ja armeijatason aseita – kaupunki kuin sotatanner

  7. 7

    Elton John sairastui vakavasti kiertueella

  8. 8

    Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

  9. 9

    Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui Hirvensalmella sijaitsevassa asunnossa – poliisi tutkii kahtena tapon yrityksenä

  10. 10

    Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  2. 2

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  3. 3

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  4. 4

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  5. 5

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  6. 6

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  7. 7

    Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

  8. 8

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  9. 9

    Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

  10. 10

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  8. 8

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  9. 9

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  2. 2

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  3. 3

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  4. 4

    Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

  5. 5

    Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

  6. Näytä lisää