Irma, Irmeli

Urheilu

Valikko

Andreas Thorkildsen voitti keihäsfarssin Leiriassa

Keihäsmiehet ja seiväshyppääjät joutuivat väistelemään toisiaan Euroopan cupissa Portugalissa, ja keihäskisa muistutti lähinnä farssia sunnuntaina Portugalin Leirian stadionilla. Lajit kisattiin samassa päädyssä stadionia lomittain.

- Emme päässeet kunnolla heittämään verryttelyheittoja. Minulla meni kisasta kaksi ensimmäistä heittoa pelkästään lämmittelyksi, ja sitten oli enää kaksi heittoa jäljellä, voittajaksi tuloksella 83,16 kiskaissut Andreas Thorkildsen manasi.

Hänen mielestään keihäänheittäjille olisi ollut aivan hyvin tilaa toisessa päässä stadionia, mutta kisajärjestäjät olivat jääräpäisiä.

Ongelmasta kärsi myös Harri Haatainen, joka kilpaili ensimmäisen kerran vuosiin mondo-pinnoitteella. Sen kimmoisuus oli myrkkyä hänen vauhtijuoksulleen, ja neljästä heitosta kolme livahti yliastutuksi. Ainoa tuloksen tuonut heitto oli ensimmäinen, jolla keihäs lensi 72,59 metriin.

- Kropassa oli muuten hyvät tuntemukset. Harmi, että yksi pitkä heitto meni vain puolella sentillä yli, Haatainen tuumasi.

Hän edusti Suomea ensi kertaa maajoukkueessa sitten 2002 Münchenin EM-kisojen. Niin monta vuotta hänellä on mennyt selkäleikkauksen ja siitä toipumisen piikkiin. Haataiselle aukesi paikka Portugaliin, kun kauden kärkikolmikko Tero Pitkämäki, Tero Järvenpää ja Antti Ruuskanen paranteli vaivojaan.

Thorkildsen etenee Pekingin tahtiin

Thorkildsen ilahtui Leiriassa siitä, että 83-metrinen riitti viikonlopun parhaaksi tulokseksi Euroopan cupin eri kilpailuissa.

- Tärkeintä oli saada joukkueelle maksimipisteet, norjalainen tuumasi.

Thorkildsen on hallitseva olympiavoittaja, ja tämän kauden hän etenee täysin Pekingin ehdoilla. Seuraavan kerran hän kilpailee Rooman Kultaisen liigan kisassa 11. heinäkuuta ja katsoo vasta sen jälkeen, millainen jatko-ohjelma hänellä on ennen Pekingiä.

- Minun tämän kauden tärkeimmät kilpailuni ovat Oslon Kultaisen liigan kisa ja Peking, Thorkildsen sanoi.

Oslossa hän kepitti suomalaiset Tero Järvenpään ja Tero Pitkämäen viimeisen kierroksen heitollaan, mutta Pekingissä hän ottaisi kisan hallinnan mieluusti jo ensimmäisellä kierroksella.

- Tämä on erityinen vuosi. MM-kisat ovat joka toinen vuosi eikä EM-kisoilla ole samanlaista merkitystä kuin olympialaisilla. Nyt tunnen itseni terveeksi, eikä selkäkään ole vaivannut, mutta tämä on raju laji. Täytyy edetä kropan tuntemusten mukaan, Thorkildsen sanoi.

  • Peking2008
Näitä luetaan!
  1. 1

    Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

  2. 2

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  3. 3

    Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

  4. 4

    Hollywood-tähti Shia LaBeouf viettää kuukauden Suomessa – kuka vain voi ottaa häneen yhteyttä

  5. 5

    Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

  6. 6

    Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

  7. 7

    Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

  8. 8

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  9. 9

    Alligaattori terrorisoi Miamissa – asukkaat ottivat oikeuden omiin käsiinsä ja sitoivat sen puuhun

  10. 10

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  3. 3

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  4. 4

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  6. 6

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  7. 7

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  8. 8

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  9. 9

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  10. 10

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  6. 6

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  7. 7

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

  2. 2

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  3. 3

    Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

  4. 4

    Hollywood-tähti Shia LaBeouf viettää kuukauden Suomessa – kuka vain voi ottaa häneen yhteyttä

  5. 5

    Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

  6. Näytä lisää