Hanna, Johanna, Jenni

Urheilu

Valikko

Mika Väyrysellä hyvä viikko, Joonas Kolkalle täydet minuutit

Julkaistu:

Hollannin liigan SC Heerenveeniin elokuun lopulla paluun tehnyt Mika Väyrynen pääsi päättyvällä viikolla pitkästä aikaa tositoimiin koko rahan edestä. Väyrynen urakoi niin torstaina Vitoria Setubalia vastaan UEFA cupissa kuin sunnuntaina NEC Nijmegenia vastaan Eredivisiessa täydet minuutit.

Omat peliminuutit lämmittivät, mutta vielä enemmän tyydytystä Väyrynen sai tuloksista. Portugalista Heerenveen haki viime hetken tasoituksen myötä arvokkaan 1-1-vierastasapelin ja NEC kukistui sunnuntaina 2-1.

- Hyvä viikko. Avauspeli UEFA cupissa oli ok ja voitto tänään tärkeä, Väyrynen arvioi.

- Fiilikset ovat nyt aika korkealla, kun joukkue menestyy ja itsekin pääsee siinä sivussa kantamaan kortensa kekoon.

Huuhkaja-laituri Joonas Kolkan NAC Breda haki sunnuntaina komean 3-0-vierasvoiton Roda JC:stä Hollannin Eredivisien ottelussa. NAC on avannut kauden kahdella vierasvoitolla ja yhdellä kotitappiolla.

- Vähän sama kuin viime kaudella oli. Meillä on jotenkin helpompaa vieraissa, kun vastustajat kotikentällään pyrkivät enemmän pelaamaan ja meille jää tilaa, Kolkka totesi.

- Tämä oli joka tapauksessa todella hyvä voitto. Rodasta ei ole helppo napata voittoa heidän kotikentällään, mutta nyt onnistuimme hyvin. Olimme tehokkaita ja lisäksi pelasimme hyvin.

Kolkka raatoi laidalla täyden 90-minuuttisen, mutta jäi tällä kertaa ilman tehomerkintöjä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  2. 2

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  3. 3

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  4. 4

    Hyytävä raportti Pohjois-Koreasta: loikanneet kertovat kymmenistä joukkohaudoista – teloituspaikat merkittiin karttaan

  5. 5

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  6. 6

    Iäkäs mies kuoli kotipihallaan polttopuukatoksen romahdettua

  7. 7

    Tunnetun hevikitaristin purkaus Chester Benningtonin kuolemasta hätkähdytti somessa – ”Huono aika moiselle kommentille”

  8. 8

    Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

  9. 9

    Kylie Jenner poseerasi pikkuruisessa mekossa – rintaliivit jäivät kotiin: tunnissa yli miljoona tykkäystä

  10. 10

    Muistatko vielä? Ensimmäinen Selviytyjät-voittaja kuohutti nakuilullaan – voittopotti johti ongelmiin: vietti vuosia vankeudessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  3. 3

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  4. 4

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  5. 5

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  6. 6

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  7. 7

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  8. 8

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  9. 9

    Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

  10. 10

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  10. 10

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  2. 2

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  3. 3

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  4. 4

    Hyytävä raportti Pohjois-Koreasta: loikanneet kertovat kymmenistä joukkohaudoista – teloituspaikat merkittiin karttaan

  5. 5

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  6. Näytä lisää