Miia, Mira, Mirva

Urheilu

Valikko

Myös Bjarne Riis tunnusti epon käytön

Ranskan ympäriajon vuonna 1996 voittanut Tanskan Bjarne Riis tunnusti perjantaina käyttäneensä dopingia aktiivivuosinaan.

Ammattipyöräilyssä vellova dopingskandaali paisuu. Ranskan ympäriajon vuonna 1996 voittanut Tanskan Bjarne Riis tunnusti perjantaina pitämässään tiedotustilaisuudessa käyttäneensä dopingia ja epoa. Tähän asti Riis oli toistuvasti kieltänyt dopingin käytön.

- Olen käyttänyt dopingia. Olen käyttänyt epoa, Riis avasi oman tiedotustilaisuutensa hetki sitten.

- Hankin aineet itse ja otin ne itse. Se oli osa pyöräilijänä olon jokapäiväistä elämää. Olen tehnyt virheitä ja haluan pyytää anteeksi, Riis jatkoi.

Riis on ensimmäinen Ranskan ympäriajon voittaja, joka on tunnustanut polkeneensa maailman arvostetuimman pyöräilykilpailun voittoon dopingin voimalla. Riis kertoi käyttäneensä kiellettyjä aineita vuosien 1993 ja 1998 välisenä aikana.

- Ympäriajon voittajan keltainen paita on minulla kotona autotallissa paperikassissa. Se ei merkitse minulle mitään. Sen saa tulla hakemaan pois, Riis myönsi.

Riis kuului 1990-luvulla samaan Telekom-talliin kuin jo torstaina dopingin käytön tunnustaneet saksalaiset Rolf Aldag ja Erik Zabel.

Riis on ainoa tanskalainen Tourin voittaja ja nousi voittonsa ansiosta Tanskan kansallissankariksi. Riis lopetti ammattilaisuransa vuonna 2000 ja on nykyään ammattitalli Team CSC:n tallipäällikkö.

  • Pyöräily
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

  4. 4

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  5. 5

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  6. 6

    Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

  7. 7

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  8. 8

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  9. 9

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  10. 10

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  4. 4

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  5. 5

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  6. 6

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  7. 7

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  8. 8

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  9. 9

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  10. 10

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  3. 3

    86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

  4. 4

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  5. 5

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  6. Näytä lisää