Alma

Urheilu

Valikko

Mika Häkkisen kolarointi maksoi 20 000 euroa

Julkaistu: , Päivitetty:

Barcelonassa sunnuntaina ajetusta rata-autoilun DTM-kisasta tuli fiasko. Muun muassa Mercedesin Mika Häkkinen sai tuntuvat rangaistukset toiminnastaan kisan aikana.

Audi-leirissä syyttävä sormi kohdistettiin Häkkisen suuntaan. Mestaruusmahdollisuutensa jo aiemmin menettänyt Häkkinen lähti kisaan toisesta lähtöruudusta kaikki tai ei mitään -asenteella. Hän yritti ohittaa saksalaisen Martin Tomczykin Audin pääsuoran jälkeisessä jarrutuksessa, mutta osui saksalaisen Martin Tomczykin autoon. Häkkinen keskeytti ohitustilanteen jälkeen, mutta Tomczyk pääsi jatkamaan. Tomczyk tosin keskeytti kisan myöhemmin.

Häkkisen mielestä kyseessä oli aivan tavanomainen onnettomuus kilpa-ajossa. Tomczyk ei ollut samaa mieltä.

- Jos kaksinkertainen formula ykkösten maailmanmestari erehtyy noin pahoin, en ymmärrä tätä maailmaa. Mika ajoi ilman syytä päälleni, se oli törkeää, Tomczyk kiivaili Der Spiegel -lehden verkkosivuilla.

Häkkinen sai tilanteesta tuomaristolta 20 000 euron sakon. Lisäksi hänen lähtöruutunsa heikkenee kauden päätöskisassa aika-ajotuloksesta kymmenellä pykälällä. Mercedesin Daniel la Rosa sai 10 000 sakon ja saman aika-ajorangaistuksen kuin Häkkinen.

Häkkisen sakko on DTM-sarjan 20-vuotisen historian korkein. Mercedes on valittanut tuomariston päätöksestä.

Sarjaa johtava ruotsalainen Audi-kuljettaja Mattias Ekström joutui myös jättämään kisan kesken törmäiltyään Mercedes-pilottien kanssa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  2. 2

    Matti Kyllönen huolissaan onnettomuuteen joutuneesta JJ Lehdosta – ”Näin pahaa en muista aikoihin”

  3. 3

    Kommentti: Ferrari-tallin toiminta pudotti Räikkösen kakkoseksi Monacon F1-kisassa

  4. 4

    Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

  5. 5

    Kimi Räikkönen erittäin pettynyt: ”Ei tunnu kauhean hyvältä”

  6. 6

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  7. 7

    Sebastian Vettel kertoo: tähän Monacon F1-voitto ratkesi

  8. 8

    Nyt puhuu petetty mies: ”Ehkä vaimoni elää vieläkin kaksoiselämää, mutta enää en välitä”

  9. 9

    Kimi Räikkönen toiseksi Monacon F1-kisassa! Ferrarille kaksoisvoitto

  10. 10

    Tallukka palaa vastaanottokeskuksesta hotelliksi – ”En missään tapauksessa kadu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  3. 3

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  4. 4

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  5. 5

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  6. 6

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  7. 7

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  8. 8

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  9. 9

    Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

  10. 10

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  2. 2

    Matti Kyllönen huolissaan onnettomuuteen joutuneesta JJ Lehdosta – ”Näin pahaa en muista aikoihin”

  3. 3

    Kommentti: Ferrari-tallin toiminta pudotti Räikkösen kakkoseksi Monacon F1-kisassa

  4. 4

    Räikkönen ja Bottas taistelevat Monacossa – missä ovat varikkokaunottaret Minttu ja Emilia? Sensuelli kuva kesämökiltä

  5. 5

    Kimi Räikkönen erittäin pettynyt: ”Ei tunnu kauhean hyvältä”

  6. Näytä lisää