Pertti, Albert

Urheilu

Valikko

Hanna-Maria Seppälä jännitti rystyset valkoisina

Hanna-Maria Seppälä joutui jännittämään tosissaan, pääseekö ylipäätään EM-finaaliin naisten 100 metrin vapaauinnissa. Seppälä jäi ensimmäisessä välierässä neljänneksi (55,09) ja koki lievästi sanottuna kauhunhetkiä seuratessaan toisen välierän menoa.

Piinaava jännitys laukesi kuitenkin helpotukseen: toisessa välierässä oli vain neljä nopeampaa, joten Seppälä pääsi keskiviikon EM-finaaliin viimeisenä uimarina. Ensimmäinen karsiutuja, Ruotsin Josefine Lillhage jäi 0,23 sekunnin päähän.

- Jännitti tosi paljon, kun se meni noin hilkulle, Seppälä sanoi.

Puntaroitavaa keskiviikon finaalin kannalta on se, että kärkinaiset paahtoivat tosi kovaa vauhtia. Välierien nopein Saksan Britta Steffen paineli jopa uuden EM-kisaennätyksen 54,21.

On selvää, että Seppälän on tänään uitava kolmen vuoden tauon jälkeen alle 55 sekunnin taistellakseen mitalista. Ja reilusti. Mitaliin vaadittaneen jopa 54,70:n alitusta.

- Kaiken pitää mennä nappiin. En osaa sanoa, kuinka paljon välieräajastani on varaa napsaista pois, mutta mitalitavoitteesta pidän edelleen kiinni, Seppälä painotti.

Tiistaina mitalimielellä miesten 50 metrin perhosuinnin EM-finaaliin lähtenyt Matti Rajakylä sai pettyä, kun aika oli vain 24,00 ja sijoitus kuudes.

- Sijoitusta enemmän harmitti aika. Siihen en todellakaan ollut tyytyväinen, Rajakylä myönsi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

  2. 2

    Kuorma-auto törmäsi koulukyytiin Nurmijärvellä – taksibussi kaatui kyljelleen

  3. 3

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  4. 4

    Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

  5. 5

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  6. 6

    Juuso-karhu kömpi hereille talviuniltaan: ”Nyt suukotellaan ja katsellaan maailmanmenoa”

  7. 7

    Superkamera piilotettiin roskalaatikkoon: Näin uusi tekniikka poimii ylinopeutta ajavat

  8. 8

    2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

  9. 9

    Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

  10. 10

    Toni Niemisen mitalit huutokaupassa – urheilumuseon pomo yllättyi: ”Varmasti meitä kiinnostaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  3. 3

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  4. 4

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  5. 5

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  6. 6

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  7. 7

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  8. 8

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  9. 9

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  10. 10

    Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

  2. 2

    Kuorma-auto törmäsi koulukyytiin Nurmijärvellä – taksibussi kaatui kyljelleen

  3. 3

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  4. 4

    Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

  5. 5

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  6. Näytä lisää