Kullervo

Urheilu

Tarasti: Työryhmän epäilyille vahvistusta

Julkaistu:

Nelosen uutisten paljastamat epäilyt Hiihtoliiton järjestelmällisestä dopingsalailusta jo 1990-luvulla tukevat hallintoneuvos Lauri Tarastin johtaman työryhmän esitystä, jonka mukaan vuoden Hemohesin käytöllä pyrittiin peittelemään epo-hormonia.

Selvitys tehtiin Lahden 2001 MM-kisojen jälkimainingeissa. Työryhmä löysi viitteitä epon käytöstä, muttei kovia todisteita.

- Tämä osoittaa sen seikan, ettemme ainakaan olleet väärässä, Tarasti kommentoi Nelosen uutista.

- Meidän tuloshan oli juuri se, että meillä oli vahvat epäilykset siitä (epon käytöstä). Emme kuitenkaan saaneet suoranaista vahvaa näyttöä. Tiesimme kuitenkin, että epoa oli saatavissa.

Seitsemän vuotta sitten työryhmä teki perusteellisen selvityksen Lahden MM-kilpailujen dopingskandaalista. Pidempään jatkunutta vilpillistä toimintaa lukuisat haastatellut eivät kuitenkaan tuolloin myöntäneet.

- Kuulimme suurta määrää ihmisiä, mutta näyttöä emme saaneet. Johdonmukaista oli se, että yksi hiihtäjä (Sami Heiskanen) myönsi käyttäneensä epoa, ja että ainoa syy Hemohesin käyttöön oli se, että jotain haluttiin peitellä, Tarasti kertaa.

Nelosen sisäpiirilähteen mukaan Suomen hiihtomaajoukkueen käytössä oli epon lisäksi kasvuhormonia. Tarastin johtama työryhmä keskittyi ainoastaan Lahden tapahtumiin, jolloin kasvuhormonista ei löytynyt viitteitä.

- Se ei ollut siinä yhteydessä esillä, ainoastaan veren manipulointi, Tarasti sanoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Presidenttiehdokas Matti Vanhanen kritisoi Sauli Niinistön ”kaksois­strategiaa”: ”Nyt on aika ilmoittaa”

  3. 3

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  4. 4

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  5. 5

    Uudistuneen Uutisvuodon katsojaluvut laskivat rajusti – Ylellä hiipuneelle suosiolle selitys valmiina

  6. 6

    Tällä kotitreenillä saat vahvan keskivartalon ja senttejä pois vyötäröltä – vain 4 superliikettä ja 10 minuuttia

  7. 7

    Arvostetulta NHL-toimittajalta kummallinen väite Suomen koulujärjestelmästä – yksi fakta Puljujärven kohdalla nolosti pielessä

  8. 8

    Mummoalkkarit jalkaan! Käytännölliset pikkupöksyt ovat nyt kuumaa kamaa

  9. 9

    Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

  10. 10

    Kirjapaljastus: Suomalaistytöt pääsivät Beatlesin kyytiin – Ringo Starr teki härskin ehdotuksen, josta oli kieltäydyttävä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  3. 3

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  4. 4

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  5. 5

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  6. 6

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  7. 7

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  8. 8

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  9. 9

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  10. 10

    Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Presidenttiehdokas Matti Vanhanen kritisoi Sauli Niinistön ”kaksois­strategiaa”: ”Nyt on aika ilmoittaa”

  3. 3

    Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

  4. 4

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  5. 5

    Uudistuneen Uutisvuodon katsojaluvut laskivat rajusti – Ylellä hiipuneelle suosiolle selitys valmiina

  6. Näytä lisää