Heidi

Urheilu

Neljä perhetappelua Italia-pelin katsomisesta

Julkaistu:

Neljä saman kadun varressa asuvaa perhettä ajautui perheen sisäiseen kiistaan Italian EM-pelien aikana.

- Saimme useita soittoja häiriöistä saman kadun varrella. Ensin luulimme soittojen tarkoittavan yhtä samaa häiriötä, mutta osoitteet olivatkin erilaisia, kertoi Luccan kaupungin poliisin tiedottaja.

- Kun poliisit saapuivat paikalle neljään eri taloon, niin havaittiin, että tappeluiden syyt olivat samat: aviomiehet olivat kieltäytyneet antamaan vaimojaan vaihtamasta tv:n kanavaa kesken pelin.

- Vaimot raivostuivat niin paljon, että he hyökkäsivät miestensä kimppuun. Meidän täytyi viedä kaikki pariskunnat putkaan, jotta asíat saatiin selviämään.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  5. 5

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  6. 6

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  7. 7

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

  8. 8

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  9. 9

    Jasmin Mäntylä erosi – suhde 15 vuotta vanhempaan liikemieheen päättyi: ”Olen ainoastaan iloinen ja helpottunut”

  10. 10

    Öiset hiipparit kippasivat jätettä uimalan pihaan – touhu tallentui valvontakameraan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  2. 2

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö ovat poistumassa oopperasta

  4. 4

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  5. 5

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  6. 6

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  7. 7

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  8. 8

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  9. 9

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  10. 10

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  5. 5

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  6. Näytä lisää